Mainos

Naisten ja miesten koulutuskuilun odotetaan syvenevän

Naisten ja miesten koulutuskuilu näyttää tulevaisuudessa varsin jyrkältä. Tilastokeskuksen laskeman odotusarvon mukaan nykyisistä nuorista naisista 73 prosenttia aloittaa korkeakouluopinnot ennen 40. ikävuottaan, miehistä taas vain 56 prosenttia.

Opiskelijoita Helsingin Porthanian edustalla

Koko viime vuoden 19-vuotiaiden ikäluokasta yliopistoihin tai ammattikorkeakouluihin päätyisi 64 prosenttia. Laskelmassa ei kuitenkaan arvioida, kuinka suuri osa heistä myös valmistuisi.

Opetusministeriön tavoitteena on ollut varata korkea-asteen paikat 65 prosentille ikäluokasta, ja määrän odotetaan lähivuosina yhä kasvavan. Samantapainen ero näkyi jo viimevuotisessa Koulutus Suomessa -tilastossa. Silloin arvioitiin, että 70 prosenttia naisista ja 55 prosenttia miehistä aloittaisi opisto-, amk- tai yliopisto-opinnot 28-vuotiaaksi mennessä.

Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen opiskelijoista on tällä vuosikymmenellä ollut naisia hieman yli puolet. Ny tilastoindikaattori ottaa huomioon sen, että monet hakeutuvat korkeakouluihin vasta kypsemmällä iällä.

Viime vuoden uusista korkeakoulu-opiskelijoista kolmannes oli yli 23-vuotiaita, heistä liki puolet yli 30-vuotiaita. Yli viisikymppisiäkin oli vielä yli 200. Opinnot aloitti ensikertalaisina kaikkiaan 44 300 opiskelijaa, joista yliopistoissa 16 200 ja ammattikorkeakouluissa 29 100.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.