Mainos

Naisten vaatetuksen mittataulukoihin isoja muutoksia

Naisten vaatetuksen mittataulukoihin ehdotetaan suuria muutoksia. Uusissa mitoissa vaatteiden rinnanympärykset suurenevat ja vyötärön kohdalle tulee kolme erilaista mittavaihtoehtoa.

Suomalaisten naisten pituus vaihtelee reilusti, joten uusiin vaatemittoihin tarjotaan kuutta eri pituusluokkaa.

Uudet vaatemitat perustuvat N-Mitat 2001 -projektiin, jonka tavoitteena oli määrittää naisvartalon uudet ulottuvuudet, mitat ja vartalotyypit. Tiedot hankittiin vaateteollisuuden käyttöön kaavojen ja mittojen uudistamiseksi. Tutkimuksen toteutti Kuopion yliopiston vaatetusfysiologian laboratorio.

Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana otettiin mitat kaikkiaan yli 1500:lta iältään 15-84 -vuotiaalta suomalaiselta naiselta. Edellisen kerran mitat otettiin 20 vuotta sitten.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.