Mainos

Näitä tuotteita lätkäfanit ovat ostaneet

Jääkiekon MM-kilpailuja on käyty nyt pari päivää ja virallista fanitavaraa on myyty lätkäfaneille tukuittain. Tähän asti mikään tuote ei ole kuitenkaan noussut ylitse muiden.

– Koska kyseessä on vasta toinen päivä, mikään tuote ei ole noussut ylitse muiden. Kaikkien maiden tunnuksellisia tuotteita, kuten hattuja, kaulahuiveja ja hanskoja on mennyt hyvin kaupaksi.

– Ja totta kai olemme myyneet virallisen kisamaskotin ICY:n tuotteita eri muodoissa, kertoo johtaja Christoph Mauer Infront Sports & Media AG -yhtiöstä.

Yhteensä erilaisia kisatuotteita on myynnissä noin sadan ja kahdensadan välillä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.