Mainos

Nämä kiristykset hallitus aikoo pitää voimassa – vuosilomat lyhenevät ja sairauspäivä palkatta

Hallitus kertoi yllättäen eilen, että se ei pienennä sunnuntai- ja ylityökorvauksia. Sen sijaan lomarahoja leikataan 30 prosentilla, mutta samalla lomarahaoikeus tulee lakisääteiseksi.

Muut, jo aikaisemmin ilmoittamat leikkaukset hallitus aikoo viedä suunnitelman mukaisesti eteenpäin. Eduskunnalle hallitus antaa tiedonannon omista kilpailukykyä vahvistavista toimistaan huomenna. 

Näistä kiristetään

Sunnuntai- ja ylityökorvauksista siis luovuttiin, mutta hallitus aikoo yhä muuttaa ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomaksi. Loput omavastuuajan sairauspäivistä maksetaan 80 prosentin palkalla.

Lisäksi Loppiainen ja helatorstai muuttuvat palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että jos työtä ei tehdä arkipyhänä, vastaavat tunnit voidaan tehdä muuna aikana. Valtioneuvoston mukaan loppiainen ja helatorstai eivät myöskään enää oikeuta sunnuntaityökorvaukseen.

Hallitus toteuttaa vuosilomien lyhentämisen. Vuosilomia lyhennetään 38:sta päivästä 30:een päivään. Tämä koskee lähinnä julkista sektoria. 

Lisäksi hallitus aikoo muun muassa alentaa yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua 1,72 prosenttiyksiköllä.  

Paketti voimaan 2017

Näiden lisäksi hallitus on kertonut parantavansa työntekijöiden muutosturvaa. Perhevapaan kustannuksia hallitus aikoo tasata kertakorvauksella työnantajalle.

Hallituksen paketti tulisi voimaan käytännössä vuoden 2017 alusta eli nykyisten työehtosopimusten päätyttyä. Mahdollisuutta sopia työehtosopimuksissa toisin rajoitetaan kolmeksi vuodeksi eli seuraavien sopimusten ajaksi. Tämä kohta hiertää edelleen työmarkkinajärjestöjä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.