Mainos

Narkolepsiakohu tyssäytti lasten influenssarokotukset

Vanhemmat eivät halua enää rokottaa lapsiaan influenssaa vastaan takavuosien tapaan. Vielä pari vuotta sitten ilmaisen influenssarokotuksen sai kolmasosa alle kolmivuotiaista lapsista, nyt lukema on pudonnut jopa alle kymmeneen prosenttiin. Rokotuskammon taustalla on narkolepsiakohu.

– Kyllä se on syynä selvästi. Meillä oli pari vuotta sitten viisisataa rokotettavaa, nyt määrä on hädin tuskin sata, kertoo lasten neuvoloiden rokotusvastaava Riitta Kujala Kokkolasta.

Tilanne vaihtelee hiukan eri puolilla maata, mutta trendi on sama. Oulussa rokotusten määrä puolittui, samoin Tampereella. Vantaalla jaettiin vuonna 2010 noin 1600 rokotetta, viime vuonna luku jäi 1000 rokotukseen.

– Yleensä vanhemmat kysyvät, että ei kai tämä ole sitä sikainfluessarokotetta. No, kyllähän siinä rokotetaan kolmea virustyyppiä vastaan, myös sikainfluenssaa vastaan. Rokote ei kuitenkaan ole sama, vaan jo pitkään käytössä ollut influenssarokote, kertoo Vantaan tartuntatautien terveydenhoitaja Päivi Häkkinen.

Tarkkoja tietoja siitä, minkä verran rokotusinto on laskenut, ei ole saatavissa. THL odottelee edelleen rokotusrekisteriä käyttöönsä, sen saaminen on viivästynyt jo vuosia.

– Rokotusrekisteri olisi erittäin tärkeää, että voisimme seurata rokotustilannetta, sanoo erikoistutkija Tuija Leino THL:stä.

Nyt mennään myös influenssarokotuksissa mutu- ja näppituntumalla.

– Pari vuotta sitten teimme kyselyn, joka kunnissa toteutettiin lähinnä tukkimiehen kirjanpidolla, ja siitä saimme tiedon, että noin kolmannes alle kolmivuotiaista sai influenssarokotteen, kertoo Leino.

Vanhemmat pohtivat tarkasti

Vauvaperheissä pohditaan influenssarokotteen ottamista nyt tarkoin. Isyyslomalla oleva Joel Salmela tuo seitsenkuukautisen Edvin-poikansa influenssarokotukseen ja kertoo, että heille ratkaisu oli kohtalaisen helppo.

– Me päädyttiin aika nopeasti rokotukseen sen takia, että poika on kuitenkin niin pieni eikä osaa oikein sairastaa. Toivon mukaan tämän avulla säästyttäisiin pahimmilta flunssilta, kertoo Salmela.

Salmela muistuttaa, että Suomessa ei eletä enää lintukodossa.

– Elämme globaalissa maailmassa, missä liikutaan ja matkustellaan ympäriinsä. Omille lapsilleni haluan rokotteet ilman muuta, sanoo Salmela.

Kotikaupungissaan hän kuuluu kuitenkin siihen seitsemän prosentin vähemmistöön, jolle rokotus enää kelpaa.

– Kyllä näistä pitää aika paljon keskustella vanhempien kanssa. Narkolepsiakohu vaikuttaa edelleen niin, että aika harva enää suostuu rokotetta ottamaan, kertoo terveydenhoitaja Suvi Pokela.

Terveydenhoitohenkilöstö jaksaa silti suositella rokotetta edelleen.

– Varsinkin riskiryhmille, pienille lapsille ja raskaana oleville. Kyllä se ehkäisee niin paljon influenssatartuntoja, korvatulehduksia ja muita jälkitauteja , että ehdottomasti kannattaisi ottaa, sanoo Suvi Pokela.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.