Mainos

Nastarenkaat pois viimeistään maanantaina

Nastarenkaat on vaihdettava kesärenkaisiin viimeistään maanantaina. Nastattomia talvirenkaita saa kuitenkin käyttää ympäri vuoden.

Nastarenkaita saa lain mukaan käyttää viikonvaihteen jälkeenkin, jos sää tai keli sitä edellyttää. Liikkuvan poliisin ja Autoliiton mukaan tähän ei kuitenkaan nyt pitäisi olla syytä. Suomessa on lunta enää lähinnä Keski- ja Pohjois-Lapissa, mutta Ilmatieteen laitoksen mukaan pohjoisenkin tiet ovat jo lumettomia.

Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen kertoo, että autoilijat jättävät yhä nastarenkaita jonkin verran vaihtamatta.

- Välinpitämättömiä ihmisiä löytyy kaikista ryhmistä. Kiinnitin viime kesän helteilläkin huomiota nastojen rapinaan.

Nastarenkaat saa ottaa käyttöön seuraavan kerran marraskuun alussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.