Mainos

Naturan laajentamisesta vähän muistutuksia

Natura -suojeluohjelman täydentämisestä on jätetty vain noin 130 muistutusta. Ensimmäisestä Natura -ehdotuksesta jätettiin kuusi vuotta sitten reilusti yli 10.000 muistutusta, mutta täydennys-Naturasta enää toista sataa. Yli puolet koski Ilomantsin Kesonsuota ja Kemihaaran soita.

Täydennysten jälkeen Suomen Natura ehdotuksen koko on 4,9 miljoonaa hehtaaria. Alueita on yli 1800.

Natura ei kuitenkaan ole valmis vielä tämänkään jälkeen. Pallo on nyt EU-komissiolla, jonka johdolla Suomen ja Ruotsin ehdotusten luonnonmaantieteellistä kattavuutta arvioitiin pari kuukautta sitten Kolilla. Suomestakin löydettiin korjattavaa.

Komission piti jo kuukausi sitten ilmoittaa tarkemmin mitä lajeja ja luontotyyppejä vielä kaivataan. Tietoa ei ole saatu. Komissiolla on jo kiire saada lopullisia päätöksiä aikaan.

- Toivon, että jäsenmailla on vuoden kuluessa mahdollisuus viimeistellä pohjoismaisen EU-komission boreaalisen vyöhykkeen lista niin, että voimme hyväksyä sen lopullisesti, sanoo komission osastopäällikkö Nicolas Hanley.

Suomessa monet tahot valmistelevat yhä Naturan kaatamista. Uuteen hallitukseen on kohdistunut myös toiveita. Naturan kampittajien mukaan suojeluohjelman alueet on valittu Suomessa virheellisin perustein. Moni luottaa siihen, että tämä havaitaan vielä komissiossa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 16.05.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.