Mainos

Nauti lämmöstä nyt – lämpötilat romahtamassa kymmenellä asteella

Sää on jo viilennyt Lapissa ja kylmenee myös etelässä jopa kymmenellä asteella alkuviikoksi. Lumisateita ennustetaan etenkin pohjoiseen.

Lapin eteläpuolella oleva kylmä rintama jakaa loppuviikon ajan lämpötilat pohjoisen koleisiin ja etelän melko lämpimiin lukemiin. Kylmässä rintamassa voi tulla heikkoja vesisateita. Lapissa päivälämpötilat ovat loppuviikon ajan yleisesti 5-10 asteessa.

Maan etelä- ja keskiosassa pysytään loppuviikolla päivisin vielä 15-20 asteessa. Nämä lukemat ovat selvästi ajankohdan keskimääräisiä lämpötiloja korkeampia. Äkkikäänne on kuitenkin tulossa eteläänkin.

– Sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön aikana kylmä rintama kulkee maan eteläosan yli ja lämpötilat romahtavat. Alkuviikolla päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassakin 5-10 asteessa, pohjoisessa vain muutamassa plusasteessa. Pakkasta voi olla selkeällä säällä öisin etelässä asti, Lapissa voi olla jo kymmenenkin pakkasastetta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Sunnuntaina ja maanantaina lumikuurot ovat mahdollisia pohjoisessa.

– Alkuviikon matalapaineen reitti on vielä epävarma, mutta yksi mahdollisuus on, että tiistaiyönä idässä, maan keskiosassa tai etelämpänäkin voisi sataa räntää, sanoo Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.