Mainos

Neljä loukkaantui rattijuopon ulosajossa

Neljä nuorta miestä loukkaantui ulosajossa Karviassa varhain aamulla. Yksi loukkaantuneista sai vakavia vammoja.

Autoa kuljetti vuonna 1991 syntynyt mies. Hän puhalsi alkometriin 1,9 promillen lukemat, kerrotaan poliisista. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Karvian keskustan suunnasta tullut henkilöauto suistui kurvissa ojaan ja pyörähti siellä katolleen. Auto kulki ojan pohjassa noin 40 metriä, ja sen katto repeytyi kokonaan irti. Kuljettaja saatiin irti autosta palokunnan avustuksella.

Kaikki loukkaantuneet kuljetettiin Satakunnan keskussairaalaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.