Mainos

Neljä nuorta loukkaantui ulosajossa

Neljä henkilöä on loukkaantunut ulosajossa Mikkelissä viime yönä.

Auto oli ollut matkalla Lappeenrannantietä pitkin etelän suuntaan, kun Rinnekadun valoristeyksen jälkeen kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan. Auto suistui oikea kylki edellä vastakkaiset ajosuunnat erottavalle nurmialueelle ja törmäsi siellä olevaan puuhun.

Etupenkillä matkustajana ollut mikkeliläinen 18-vuotias mies jäi törmäyksessä puristuksiin autoon. Pelastuslaitos joutui työskentelemään jonkin aikaa saadakseen loukkaantuneen irrotettua autosta. Takapenkillä olleet kaksi mikkeliläistä 15-vuotiasta tyttöä saivat törmäyksessä lieviä vammoja.

Kaikki autossa olleet neljä henkilöä kuljetettiin Mikkelin keskussairaalan ensiapuun. Alustavien tietojen mukaan kukaan autossa olleista ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti.

Todistajien kertoman mukaan kohdeajoneuvo oli ajanut ennen törmäystä Rinnekadun valoristeyksessä vasten punaista liikennevaloa.

Tapahtumapaikka on valaistulla tiealueella, tien pinta oli luminen, mutta ei erikoisen liukas. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.