Mainos

Neljä tarinaa Lapuan tuhoisasta räjähdyksestä: "Siinä hetkessä se iski – se oli äitini työpaikka"

Ensi keskiviikkona, 13. huhtikuuta klo 7.43 tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta hetkestä, joka muutti monen suomalaisen elämän. Se hetki muutti rauhallisen aamun painajaiseksi, jonka jälkeen ei ollut enää äitiä, puolisoa, perhettä, työpaikkaa.

MTV Uutiset kertoo Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä neljä erilaista tarinaa – neljä erilaista kohtaloa. 

Äiti ei tullut kotiin – isä ja neljä poikaa jäivät yksin

18-vuotias Jorma Jokela oli juuri lähdössä koulumatkalle kotipihaltaan, kun horisonttiin kohosi sienimuotoinen savupatsas.

Jokela paikansi savupilven Lapuan patruunatehtaan ylle, mutta ei uskonut sen olevan peräisin tehtaan lataamorakennuksesta, jossa hänen äitinsä työskenteli.

– Olin itsekin ollut tehtaalla kesätöissä edellisenä kesänä ja ajattelin, että räjähdys oli tapahtunut ammusvarastossa.

Jokela jatkoi matkaansa koululleen, Lapuan lukiolle, ja istui ensimmäisen oppitunnin normaalisti muiden oppilaiden joukossa.

Välitunnilla nuori mies kuuli, että räjähdys olikin tapahtunut tehtaan lataamossa.

– Siinä hetkessä se iski. Se oli äitini työpaikka.

Hän ei tahtonut uskoa kuulemaansa ja riensi räjähdyspaikalle, jossa hänelle vakuutettiin äidin olevan hengissä. Hänelle kerrottiin, että nainen oli kuljetettu Seinäjoen sairaalaan hoidettavaksi.

Kun enempää tietoja ei herunut eikä mitään ollut tehtävissä, mies lähti kotiin odottamaan.

Jokelan kolme veljestä, tuolloin 9-, 12-, ja 17-vuotta, saapuivat päivän edetessä. Myös perheen isä ehti palata Pietarsaaresta, missä hän kävi töissä.

Perhe pystyi vain odottamaan tietoja.

Suruviesti tuotiin iltapäivällä: Äiti oli menehtynyt räjähdyksessä.

Nuorena Jokela ei vielä tiennyt, kuinka onnettomuus tulisi ohjailemaan hänen elämäänsä.

Pian tapahtuneen jälkeen Jokela aloitti sairaanhoitajaopinnot Seinäjoella. Työt veivät miehen Ouluun, missä hän erikoistui leikkaussalin anestesiaan.

Myöhemmin hän hakeutui terveydenhuollon hallinnon maisterikoulutukseen Tampereella ja päätyi lopulta puolustusvoimien lääkintäkoulun opetusylihoitajan virkaan vuonna 1987.

Työt puolustusvoimissa kestivät 23 vuotta.

Nyt Jokela työskentelee Laurea-ammattikorkeakoulussa kehittämispäällikkönä ja vetää kriisi- ja erityistilanteiden johtamisen ylempää tutkinto-ohjelmaa. Jokela on myös ollut mukana järjestämässä valtakunnallisia suuronnettomuuspäiviä.

Jokelalle on valjennut vasta jälkeenpäin, kuinka suuri vaikutus vuoden 1976 tapahtumilla on ollut hänen elämäänsä.

– Olen huomannut myöhemmin, että se on ollut minulle suunnannäyttäjä. Sanotaan, että kärsimys jalostaa ihmistä. Ei se välttämättä jalosta, mutta sen avulla voi syntyä jotain uutta. 

Palomiehiä odotti täysi tuho: "Moni kohtalo painui mieleen"

Jymähdys. Tällä sanalla tehtaan räjähdystä kuvailee myös Risto Linkoaho, joka toimi vuonna 1976 sopimuspalokuntalaisena Lapualla.

– Olimme remonttimiesten kanssa kaupungintalon kellarissa laittamassa keskusarkiston painavaa kassakaappia paikoilleen, kun yhtäkkiä kellarin ovet pamahtivat. Kuului valtava jymähdys. Lähdimme ulos katsomaan, mitä oli tapahtunut. Sireenit huusivat ympärillä, Linkoaho muistelee.

Tuttu palomies Ylistaron palokunnasta huusi autosta, että Paukku on räjähtänyt. Hän oli ehtinyt jo hälyttää muitakin palokuntia paikalle.

Linkoaho hyppäsi Kauppalan paloauton rattiin muutaman palomiehen kanssa ja suuntasi sen kohti patruunatehdasta. 

– Patruunatehdasta lähestyessä näki, että lähimpien rakennusten ikkunat olivat alhaalla. Ihmisiä kulki jo paljon tehtaan suuntaan.

Räjähdyspaikalla totuus paljastui myös palomiehille. Rakennusta ei enää ollut olemassa.

– Se oli aivan maan tasalla. Kaikkialla oli jo ihmisiä katsomassa, mitä oli tapahtunut. Siellä kulki myös ihmisiä, joilla oli enemmän tai vähemmän vammoja. 

Linkoaho toimi konemiehenä ja lähti hakemaan vettä joen rannalta. Hän raivasi rautakangella 2,5 metrisen piikkilangan poikki, jotta sai vettä.

– Palopesäkkeitä oli vielä useita. Palo aiheutti myös sen, että patruunoita paukkui ja räjähteli vielä. Emme me kuitenkaan suojautuneet sen kummemmin, ei siinä enää sellaista vaaraa ollut. Tai en tiedä, ehkä sitä ei silloin oikein edes ymmärtänyt.

Linkoahon mukaan räjähdys oli täysin odottamaton. Varautuminen oli tehty pienempiin paloihin ja sulkulaitteisiin luottaen. 

Palomiehille oli järjestetty muutamaa viikkoa ennen räjähdystä kierros patruunatehtaalla. 

– Silloin katsoimme, miten laitteiden olisi pitänyt toimia, mutta eipä ne sitten toimineetkaan. 

Linkoaho työskenteli sammutustöissä pitkälle iltapäivään saakka. Osa kävi kotona huilaamassa ja palasi takaisin töihin.

Linkoaho näki, kuinka tehtaan alueella oli paljon ihmisiä, jotka etsivät omaisiaan.

– Monessa perheessä mies oli toisessa rakennuksessa töissä, vaimo tuhoutuneessa rakennuksessa. Kohtaloita jäi paljon mieleen, paljon meni tuttuja ja monia vammautui pahasti. Palokuntanaiset ja SPR ottivat jo tapahtumapaikalla akuutin kriisityön hoitaakseen – he perustivat ruoka- ja tukipisteen lähistölle. 

Palomiehet puivat tapahtumat keskenään – paloasemalla paloauton päällä käytiin asiat läpi.

– Se oli sen ajan kriisitoimintaa, Linkoaho sanoo.

Nyt eläkkeellä talonmiehen virasta oleva Linkoaho osallistui työuransa aikana aktiivisesti sopimuspalokunnan toimintaan. Palokunnan toimintaan hän ryhtyi 15-vuotiaana. 

– Ihmisten auttaminen vei siihen toimintaan. Aina se koskettaa, kun ihmisiä kuolee, oli kyseessä sitten yksi tai kymmeniä uhreja, ikänsä Lapualla asunut Linkoaho kertoo. 

Koulukaveri kapsahti kaulaan – "Pikkukivet nousivat maasta"

8-vuotias Maarit Surma-aho oli koulun pihalla odottamassa koulupäivän alkua, kun yhtäkkiä kuului hämmentävä humahdus. 

Pieni sorakivi nousi maasta ylöspäin.

– Vuotta nuorempi ystäväni säikähti niin paljon, että hän kapsahti kaulaan. Olimme aivan ihmeissämme siitä, mikä se oli. 

Patruunatehdas sijaitsi muutaman sadan metrin päässä koulurakennuksen takana. Sinne ei nähnyt koulun pihalta suoraan.

– Meitä oli pihalla joitain kymmeniä oppilaita ja meidät vietiin pian opettajanhuoneeseen. Emme päässeen omiin luokkiimme. Meille sanottiin, että jotain on tapahtunut - kukaan ei tiennyt, miten suuresta asiasta oli kyse.

Räjähdys oli rikkonut tehtaan puoleiset ikkunat.

Lapsia ei päästetty koululta pois. Opettajat eivät halunneet, että kukaan lähtisi raunioiden luo etsimään perhettään tai läheisiään.

Surma-ahon koti sijaitsi noin 300 metrin päässä koulusta, patruunatehtaasta poispäin. 

– Isä oli ollut kotona aamulla räjähdyksen sattuessa ja hän kertoi, että ikkunat olivat helisseet sielläkin, puolen kilometrin päässä tehtaasta. 

Moneen päivään ei oikein tiedetty, ketkä ovat kuolleet ja ketkä loukkaantuneet.

– Se kaikki oli kovin hämmentävää, jopa pelottavaa lapselle. Ei siitä meille oikein edes puhuttu, mutta taustalla oli tunne, että entä jos se tapahtuu uudelleen. 

Surma-aho uskoo, että tapahtumat ovat vaikuttaneet häneen niin, että avun antaminen on tuntunut tärkeältä.

Ikkunalasi repi kasvot verille – potilas toi tiedon räjähdyksestä

Mauno Vähämäki seisoi patruunatehtaalle avautuvan ikkunan edessä juomassa aamukahviaan. Kuului kova humahdus.

Mies tajusi heti mistä on kyse, mutta ihmettelylle ei jäänyt aikaa. Tehtaalla tapahtuneen räjähdyksen paineaalto sinkosi vuotta aiemmin uusitut ikkunalasit suoraan miehen syliin.

Sirpaleet repivät miehen päänahkaa ja tekivät viiltoja rintakehään.

– Verta tuli todella paljon. Ajattelin silloin, että se on viimeinen hetkeni, Vähämäki muistelee.

Vain noin 200 metrin päässä Vähämäen asunnosta tapahtunut räjähdys vaati 40 kuolonuhria. 60 ihmistä loukkaantui. Lähes kaikki onnettomuudessa menehtyneistä olivat patruunatehtaan lataamossa työskennelleitä naisia. Useimmilla oli perhettä.

Vähämäen tilanne ei ollut hengenvaarallinen, sillä vammat olivat pintapuolisia. Räjähdyksen laajempia vaikutuksia ei kuitenkaan voinut jäädä arvioimaan, kun veri juoksi pitkin kasvoja.

Hätä oli suuri. Mies ei onnistunut tavoittamaan Seinäjoen sairaalassa ensihoitajana työskennellyttä vaimoaan, mutta sai puhelimen toiseen päähän isänsä, joka asui lähistöllä.

Isä saapui asunnolle pian ja kiidätti poikansa suoraan Seinäjoen sairaalaan.

Sairaalassa oli kiertänyt aamulla huhuja Lapualla mahdollisesti tapahtuneesta räjähdyksestä. Täysin varmaa tietoa tapahtuneesta ei kuitenkaan saatu heti.

Tieto kulki puhelinlinjoja pitkin heikosti, sillä korjaustyöt olivat katkoneet yhteyksiä ja langoille pyrkineet ihmiset yrittivät kaikki tavoitella läheisiään yhtä aikaa.

Noihin aikoihin sairaalan anestesiaylilääkärinä työskennellyt Aarno Särmö muistelee, että ikkunasta loukkaantunut mies oli ensimmäinen sairaalaan saapuneista uhreista. Hän toi mukanaan vahvistuksen tapahtuneesta. Lapualla oli todellakin räjähtänyt.

Vähämäki saapui sairaalalle ensimmäisenä, sillä häntä ei viety Lapuan terveyskeskukselle, minne suurin osa räjähdyspaikalla loukkaantuneista kuljetettiin ensin.

Mies arvioi itse olleensa mahdollisesti ainoa tehdasalueen ulkopuolella loukkaantunut ihminen.

Päivän mittaan muita loukkaantuneita siirrettiin Seinäjoelle, missä he saivat vammojensa mukaista hoitoa. Vähämäen mukaan sairaalalla oltiin varauduttu tilanteeseen hyvin ja ihmiset osoitettiin hoitoon järjestelmällisesti.

Suurempaa sekasortoa ei päässyt syntymään, vaikka sairaalaan kiidätettiin yhteensä 40 ihmistä.

Vähämäki vietti sairaalassa kaksi päivää vammojaan parannellen. Kun mies palasi kotiin, arki jatkui normaalina.

– Paikkoja siivottiin ja vahinkoja arvioitiin ja korjattiin. Elämä kuitenkin jatkui entiseen malliin. Uskoa tulevaisuuteen ei suinkaan menetetty.

Lapuan kaupungin palveluksessa kiinteistöinsinöörinä ja geodeettina työskennellyt Vähämäki kertoo pohtineensa patruunatehtaan turvallisuutta jo kauan ennen onnettomuutta.  

– Kun ostin talon vuotta aikaisemmin, kysyin patruunatehtaan pojilta, että kuinka pahasti voisi käydä jos tehtaalla räjähtäisi. He totesivat, että ei se kovin todennäköistä ole. Sanoivat myös, että tehdas on rakennettu niin, että vaaraa ei pitäisi syntyä, vaikka siellä räjähtäisikin. Näin kuitenkin pääsi tapahtumaan.

Pian onnettomuuden jälkeen patruunatehtaan toiminta siirrettiin kauemmas kaupungin keskustasta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.