Mainos

Neljä yliopistoa ja kahdeksan ammattikorkeakoulua lakkautusuhan alla

Opetusministeriö visioi, että vuonna 2020 Suomessa on enintään 15 yliopistoa ja 18 ammattikorkeakoulua. Tällä hetkellä Suomessa toimii opetusministeriön mukaan 20 yliopistoa. Ammattikorkeakouluja on 28.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) ei kuitenkaan antanut yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen lakkautuslistaa perjantaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa, jonka aiheena oli korkeakoulujen rakenteellisen kehityksen linjaukset.

Nyt valmistuneet opetusministeriön suositukset esitellään oppilaitosten rehtoreille 7. maaliskuuta. Sarkomaan mukaan korkeakouluja aiotaan kehittää vuorovaikutuksessa niiden kanssa.

-Yhdessä on sovittu, että 2010 yliopistot ja ammattikorkeakoulut tekevät omat esityksensä siitä, mihin ne keskittyvät, Sarkomaa kertoi. Hän korosti, että korkeakouluilla itsellään voi olla parempia ehdotuksia kuin ministeriön kaavailemat, ja ministeriö on valmis tutustumaan niihin.

Ammattikorkeissa kulttuurin ylitarjontaa

Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen pohjana ovat oman alueensa vahvat yliopistot ja ammattikorkeakoulut, joilla on selkeä profiili ja osaamisalue. Korkeakoulujen pitäisi olla niin vetovoimaisia, että niihin halutaan tulla töihin ja opiskelemaan ulkomaita myöten.

Yliopistojen tavoitekooksi on ministeriössä kaavailtu 3000, ammattikorkeakoulun 2500 ja "strategisen liittoutuman" 8000 kokopäiväopiskelijaa. Tavoitekoon alittavat tällä hetkellä kuusi yliopistoa ja yhtä monta ammattikorkeakoulua.

Ammattikorkeakouluissa on kulttuurialan ylitarjontaa. Liikaa opiskelupaikkoja on kuvataidealalla, viestinnässä sekä elokuva- ja tv-alalla. Myös tekniikan ja liiketoimintaosaamisen ammattikorkeakouluyksiköitä aiotaan vähentää.

Yliopistojen tieto- ja sähkötekniikan opintoja kootaan suurempiin yksikköihin.

Tarkoituksena on, että uudet korkeakoulurakenteet ovat käytössä jo vuonna 2012. Kansainvälinen kokonaisarviointi tehdään 2020.

"Sisä-Suomen allianssi"

Korkeakoulujen välinen yhteistyö lisääntyy ja tiivistyy tulevaisuudessa riittävän opiskelijapohjan ja vetovoimaisuuden saavuttamiseksi. Opetusministeriön kaavailussa yliopistot ja korkeakoulut muodostavat vuonna 2020 lukuisia yhteistyöryppäitä, "strategisia liittoutumia".

Sisä-Suomen allianssin muodostavat Jyväskylän yliopisto,Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen korkeakoulu. Helsingin yliopisto ja Hanken eli Svenska handelshögskolan liittoutuvat. Turun uusi yliopisto syntyy Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta. Helsingin teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu ovat yhdessä paljon puhuttu Innovaatioyliopisto.

Taideyliopiston muodostavat Teatterikorkeakoulu, Kuvataideakatemia ja mahdollisesti Sibelius-Akatemia. Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutuksen mukaan tuloakin pohditaan.

Itä-Suomen yliopistoksi liittoutuvat Joensuun yliopisto ja Kuopion yliopisto. Se saa ainoana yliopistona uuden kauppatieteiden tutkinnonanto-oikeuden. Uusia tutkinnonanto-oikeuksia ei muuten ole tarkoitus myöntää.

Oulun yliopisto, Åbo Akademi, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lapin yliopisto ja Vaasan yliopisto säilyvät kaavailussa omina yksikköinään.

STTK vaatii lisää aikuiskoulutustarjontaa

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK kiittelee hallituksen korkeakoululinjauksia. Sivistyspoliittisen ministerityöryhmän näkemykset ovat liiton mielestä hyviä ja niiden pohjalta pitää jatkaa.

STTK lisäisi lähivuosina ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen tarjontaa, kun nuorisoikäluokat pienenevät.

- Työssä olevat ja koulutetut aikuiset tarvitsevat tutkintoa lyhyempiä koulutuksia. Tämä olisi konkreettista työ- ja elinkeinoelämän kehittämistä, esittää liiton koulutuspoliittinen asiantuntija Petri Lempinen.

Lempisen mielestä erityisesti ammattikorkeakouluilta vaaditaan ennakkoluulottomuutta uudessa tilanteessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.