Mainos

Nelonen: Suhtautuminen kaupalliseen seksiin myönteistä

Suomalaiset suhtautuvat tuoreen mielipidemittauksen mukaan seksikauppaan huomattavasti myönteisemmin kuin lakeja säätävät kansanedustajat. Nelosen uutisten teettämän selvityksen mukaan vain alle puolet kansalaisista kannattaa kaupallisen seksin kieltämistä.

Seksin myymisen haluaisi ehdottomasti kriminalisoida 23 prosenttia kansalaisista ja lähes yhtä moni kieltäisi myynnin mahdollisesti. Melko varmasti seksin myymisen sallisi 21 prosenttia ja 14 prosenttia vastaajista oli selkeästi seksin myymisen kannalla. Seksipalvelujen ostamiseen kansalaiset suhtautuvat samalla tavoin kuin myymiseen.

Myönteisimmin kaupalliseen seksiin suhtautuvat yllättäen lapsiperheiden vanhemmat. Kaikista selvimmin seksipalveluiden ostamisen hyväksyvät kolmekymmentä vuotta täyttäneet mutta alle nelikymppiset miehet. Samanikäiset naiset sen sijaan ovat asiasta jyrkästi päinvastaista mieltä.

Kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.