Mainos

Nelostiellä iso nokkakolari – nainen lennätettiin sairaalaan helikopterilla

Lauantaina päivällä kaksi henkilöautoa törmäsivät toisiinsa Nelostiellä Lusissa. Turmassa loukkaantui kolme henkeä. Yksi heistä jouduttiin kuljettamaan sairaalaan helikopterilla.

Onnettomuus sai alkunsa, kun noin 70-vuotiaan miehen kuljettama auto ajautui vastaantulevien kaistalle. Mies oli poistumassa moottoritien rampista. Auto rysähti vastaantulevan auton keulaan. Vastaantulevaa autoa kuljetti noin 40-vuotias nainen. Kyydissään hänellä oli takapenkillä kolmevuotias lapsi.

Törmäyksessä nainen jäi puristukseen autonsa sisälle. Turvaistuimessa ollut lapsi selvisi poliisin mukaan ilmeisesti vähillä vammoilla. Nainen saatiin irrotettua autosta ja hänet kuljetettiin helikopterilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Lapsi sekä 70-vuotias mies kuljetettiin ambulansseilla Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Törmäyshetkellä molempien autojen nopeus oli noin 80 kilometriä tunnissa. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta onnettomuuteen. Pelastuslaitoksen mukaan tie oli tapahtumapaikalla erittäin liukas.

Kolmas auto selvisi nippa nappa

Pohjoisesta päin naisen kuljettaman auton perässä ajoi myös kolmas auto, joka oli vähällä joutua osalliseksi onnettomuuteen. Poliisin mukaan se onnistui kuitenkin väistämään yhteen törmänneet autot kuin ihmeen kaupalla. Toisiinsa törmänneet autot vaurioituivat todella pahasti, kolmas auto sai päälleen vain hieman törmäyksestä lentäneitä autonosia.

Onnettomuus pysäytti liikenteen Nelostiellä hetkeksi kokonaan, kun helikopteri laskeutui tielle. Toinen kaista saatiin kuitenkin avattua liikenteelle iltapäivän aikana. Onnettomuus aiheutti Nelostielle kilometrien jonot reilun tunnin ajaksi. Nyt liikenne sujuu normaalisti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.