Mainos

Neste Oil: Jemenin matka tuli puheeksi lounaskeskusteluissa

Neste Oililla tiedettiin epävirallisesti Leila Kalevan lomamatkasta Jemeniin. Virallista tietoa yhtiöllä ei Espoon konttorissa johtajana työskennelleen Kalevan matkasta ollut.

– Kyseessä oli yksityinen lomamatka, eikä henkilökunnalla ole velvollisuutta kertoa yksityisistä matkoistaan työnantajalle, Neste Oilin vastuullisuus-, turvallisuus- ja ympäristöjohtaja Simo Honkanen sanoo.

Hänen mukaansa asia oli todennäköisesti tullut kuitenkin puheeksi ystävien kesken lounaspöytäkeskusteluissa.

Nesto Oilin yhteiskuntajohtaja Osmo Kammonen kertoi aiemmin STT:lle, että Neste Oil oli avustanut viranomaisia sieppauksen tutkinnassa muun muassa kertomalla Leila Kalevan matkasuunnitelmista. Honkasen mukaan yhtiö oli kertonut viranomaisille muun muassa Kalevan matkan pituuden.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.