Mainos

Netin namusetä luo suhdetta pitkään

Pedofiili saattaa kasvattaa internetissä luottamuksellista suhdetta uhriinsa useita kuukausia.

Nuoria uhreja netistä hakevat pedofiilit ovat poliisin kannalta aika inhottavia vastustajia, sillä he osaavat käyttää kaikenlaisia suojakeinoja ja ovat hyvin huolellisia työssään. Pedofiilit ovat huolellisia myös uhrin suuntaan: lapseen saatetaan kasvattaa luottamuksellista suhdetta vaikka puoli vuotta, sanoo rikosylikonstaapeli Marko Levonen Porin poliisista.

- Netissä tulee monessa kuukaudessa niin hyväksi tutuksi, että luottaa toiseen. Sen jälkeen voidaan ehdottaa tapaamista, mutta sitten käykin ilmi, että vastaan ei tulekaan 14-vuotias poika vaan 45-vuotias mies, tietotekniikkarikoksia selvittänyt Levonen kuvailee.

- Kotona vanhemmat sanoivat aikaisemmin nuorille, että namusetien mukaan ei saa lähteä ja niitä pitää välttää. Sama koskee nettiä: lapsen hälytyskellojen pitäisi soida, jos vastapuoli sanoo monta kertaa, että pidetään tämä vaan meidän välisenä salaisuutena eikä kerrota tästä aikuisille.

Mustamaalauksesta jää paha jälki

Nuoret ovat usein vanhempaa väkeä taitavampia netinkäyttäjiä, ja tämä näkyy myös netissä tehdyistä kunnianloukkauksista. Kun vanhempi väki lyö naapuria sellaisilla vakiintuneilla keskustelupalstoilla kuin Suomi24.fi, niin koululaiset ovat huomattavasti monipuolisempia.

- Nuoret käyttävät enemmän aikaa ja vaivaa ja tekevät jopa kuvamanipulaatioita. Näin on aiheutettu kovaakin vahinkoa uhriksi valitulle henkilölle, Levonen sanoo.

Uhriksi valitun kuvan saa aika helposti vaikka IRC-galleriasta. Kuvasta otettu pää voidaan siirtää aivan toisenlaiseen kroppaan ja pistää näin tehty uusi kuva seuranhakuilmoituksena esimerkiksi jonkun seksuaalisen vähemmistöryhmän sivulle. Yhteystiedoiksi laitetaan oikeat puhelinnumerot ja osoitteet.

- Kun uhriksi valitun puhelinnumero ja osoite on pantu nettiin, tämä saa tuskaksi saakka yhteyspyyntöjä halukkailta seuranetsijöitä. Numeron voi vaihtaa, mutta kasvot ovat menneet nettiin, ja mustamaalaus on sen vuoksi aika kokonaisvaltaista.

Teon motiivi voi olla pahantahtoisuus tai silkka ajattelemattomuus. Kaveripiirissä keksitystä hyvästä pilasta paisuu kuitenkin netissä kova juttu: käytettyihin palveluihin jää tekijöistä jälkiä, joiden avulla poliisi pystyy heidät hyvin jäljittämään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.