Mainos

Nettikysely: Sähköiset e-laskut eivät innosta suomalaisia

Selvä enemmistö suomalaista ei käytä edelleenkään paperittomia e-laskuja. Noin kolme neljästä MTV:n nettikyselyyn vastanneista ilmoitti, ettei maksa laskujaan internetissä e-laskuina.

Kaksi vuotta markkinoilla olleen e-laskun tiedot tulevat suoraan verkkopankkiin, eikä paperiversiota tipahda enää postilaatikosta.

Perinteisten paperilaskujen kannattajat perustelivat vastaustaan muun muassa sillä, että he haluavat itse tietää tarkasti, mitä laskuja pankkitililtä maksetaan. Heidän mielestään sähköinen e-lasku ei tunnu "oikealta" laskulta, joten rahankulutusta on vaikeampi hahmottaa.

- E-laskua ei voi kuittien joukkoon laskea. Jos jokin sekaannus tulee, miten todistaa että se on maksettu. Laskuni tulen maksamaan aina käteisellä ja siitä saa kuitin, kirjoittaa nimimerkki "34vc".

Samoilla linjoilla on myös "fak59":

- Nippu lassuja, niin hahmotan todellisuuden. Ei elä yli varojensa… Lasku tuntuu laskulta.

- Ymmärtääkseni keski-ikäisenä osaan perusjutut tietokoneen käytöstä ja internetistä, kuitenkin e-laskuun perehtyminen tuntuu vievän liikaa aikaa työikäiseltä. Siis yksinkertainen, rautalangasta väännetty juttu, niin varmasti siirryn e-laskuun mukaan, vakuuttaa "Joskus vanhempana..." -nimimerkki.

Nettiäänestyksessä e-laskuja kannattavia oli hieman yli neljännes. Heidän perusteluissaan nousi esille ympäristöseikat ja helppous.

- Suurimmaksi osaksi oon, ja ihan hyvin voisin siirtää loputkin laskut nettiin. Alkuun tuntui oudolta, mutta oikein hyvä systeemi, kun siihen on tottunut. Suosittelen, ilmoittaa nimimerkki "mop".

- E-lasku on ympäristöystävällinen teko. Laittaisin kaikki laskut e-laskuiksi, jos se olisi mahdollista, sanoo "Tara".

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi sekä viestintäministeri Suvi Lindén kertoivat perjantaina, että tavoitteena on siirtää valtaosa suomalaisista laskuista verkkoon jo ensi vuoden aikana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.