Mainos

Nettimatkatoimisto myi aamulla matkoja ilmaiseksi: "Tämä oli virhe"

Internetissä toimiva matkatoimisto Travellink kauppasi päivällä lentoja Suomesta Eurooppaan jopa ilmaiseksi. Maksettavaksi jäivät vain luottokorttiyhtiön tai verkkopankin kulut.

Travellink kertoo, että kyseessä on virhe, jota ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Matkatoimiston mukaan virhe tapahtui eilen iltapäivällä ja tilanne huomattiin tänään aamuna, jonka jälkeen se korjattiin välittömästi.

Ilmaismatkoja ei siis ole tulossa niitä tilanneille:

– Oikeustoimilain 3 luvun 32 §:n perusteella sopimukset, jotka ovat syntyneet virheeseen perustuen, eivät sido antajaansa, jos virhe on niin ilmeinen, että toinen osapuoli on sen havainnut tai olisi pitänyt havaita, todetaan yhtiöstä.

Matkatoimiston mukaan lentokuljetussopimukset, jotka Travellink on asiakkaidensa kanssa tehnyt, eivät ole sitovia, koska lentohinnat ovat teknisen virheen vuoksi olleet niin alhaisia, että asiakkaat ovat ymmärtäneet tai heidän olisi yrityksen mukaan ainakin pitänyt ymmärtää, että ne eivät voi olla oikeita.

– Travellinkilla on näin ollen oikeus peruuttaa kyseiset sopimukset tällä perusteella. Peruutusoikeutta tukee myös kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytäntö, todetaan toimistosta.

Travellink kertoo ottavansa yhteyttä kaikkiin asiakkaisiin, joita tämä virhe koskee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.