Mainos

Nettipoliisi avautuu kaljavarasvideosta: ”Miten ihmiset kehtaavat kirjoitella someen omilla nimillään”

Nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss pohtii blogikirjoituksessaan K-marketin kauppiaan julkaisemaa valvontakameravideota.

Ensimmäisenä Forss pohtii ylipäätään sitä, oliko videon julkaiseminen alun perin laillista. Hänen mukaansa sosiaalisessa mediassa ovat yleistyneet valvontakamerakuvat ja kansalaisten rikoksesta epäillyistä julkaisemat kuvat. Forssin mukaan joissain tapauksissa voidaan joutua puhumaan kuvien yhteydessä jo rikosnimikkeistäkin.

– Yksittäisiä kansalaisia ei sido poliisin suhteellisen tiukat esitutkintalain säädökset, vaan punnintaa pitää tehdä yleensä julkaisijan sananvapauden ja kohteen yksityisyydensuojan suhteen. Rikosnimikkeinä puhutaan tällöin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta, Forss kirjoittaa.

K-market Retiksen tapauksen kohdalla Forss kuitenkin arvioi, että videon julkaisun kohdalla ei liene syytä epäillä rikoksesta.

– Koska rikos ei lähtökohtaisesti ole yksityisasia ja kauppiaalla ei näyttänyt olevan saatesanojen perusteella halventamistarkoitusta, ei kumpikaan noista rikosnimikkeistä tässä tapauksessa mielestäni täyty. Miehillä on toki oikeus tehdä rikosilmoitus asiasta.

"Videon kommentit voivat mennä laittoman puolelle"

Seuraavaksi Forss jatkaa pohdinnalla siitä, millaista keskustelua videon ympärillä käyty. Forssin kommentit ovat hyvin suorasanaiset.

– Kun katselee eri palstoilla olevia kommentteja videoon liittyen, ei voi taas kuin ihmetellä, mitä ihmiset kehtaavat kirjoittaa someen omilla nimillä ja omilla kasvoillaan. Videon kommentit voivat mennä laittoman puolelle, vaikka itse videon julkaisu sitä ei olekaan. Tämä ei kuitenkaan lähtökohtaisesti muodosta rikosoikeudellista vastuuta videon lisääjälle, koska jokainen vastaa omasta uunoudestaan, Forss kirjoittaa.

Lopuksi Forss haluaa vielä muistuttaa, että vaikka videolla näkyvä epäilty myymälävaras on tummaihoinen, ei maahanmuuttajia saa leimata näpistelijöiksi. Eikä näin ole nettipoliisin mukaan tapahtunutkaan.

– Ja hyvä näin, koska se ei pidä paikkaansa. Vaikka jossain rikoksissa näitä viitteitä onkin, niin näpistystilastoja kyllä ”johtaa” selkeästi Suomessa syntyneet. Empiirisen kokemuksen perusteella yleisin näpistelijä on päihdeongelmainen keski-ikäinen mies.

Lue Marko Forssin koko kirjoitus täältä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.