Mainos

Nettisivuston juutalaisvitsit johtaneet rikostutkintaan

Tutkinnan kohteena olleissa vitseissä ei ole viitattu yksittäisiin henkilöihin, vaan kansanryhmään. Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi saada sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Suomen suurimman nettivitsisivuston pitäjää epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Rikostutkinnan aiheuttivat juutalaisvitsit, joista närkästynyt kansalainen ilmoitti viranomaisille.

Ylikonstaapeli IlpoLiikkanen Helsingin poliisista kertoo, että vitsien laillisuus on päätetty siirtää syyttäjän harkittavaksi joko Helsinkiin tai Orimattilaan.

Www-vitsit sivustoa ylläpitänyt orimattilalainen mies on sulkenut sivuston oma-aloitteisesti. Miehen mukaan vitseistä voisivat yhtä hyvin närkästyä mustat, laihialaiset, blondit tai Kalle-nimiset pikkupojat.

-Tällaista sivustoa on täysin mahdotonta pitää yllä loukkaamatta ketään. Sivuston oli tarkoitus olla Suomen suurin vitsisivusto, jolle keräisin kaikki mahdolliset vitsit. Sensuroitua sivustoa en halua pitää, sanoo mies.

Liikkasen mielestä juutalaisvitsit ovat eri asia kuin vaikkapa ruotsalaisvitsit.

-Juutalaisiin kohdistuneet vitsit liikkuvat eri tasolla: niissä tulevat hyvin usein esiin toisen maailmansodan tapahtumat, mikä tekee niistä vähän eriluontoisia, sanoo Liikkanen.

Sivustolla oli noin 40 000 vitsiä, jotka oli jaettu tuhanteen alaluokkaan. Juutalaisvitsit olivat yksi luokista.

Orimattilan poliisi kuulusteli sivuston ylläpitäjää viime viikolla. Varsinaisesti tutkinta on tehty Helsingissä.

Tutkinnan kohteena olleissa vitseissä ei ole viitattu yksittäisiin henkilöihin, vaan kansanryhmään. Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi saada sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.