Mainos

Niina neliraajahalvaantui ja menetti 3-vuotiaana isänsä ja kaksi veljeään – "Piirtäminen oli keinoni selviytyä"

Oli tammikuinen päivä vuonna 1993. Viisihenkinen perhe huristeli autollaan kotiin serkkujen luota, pitkin liukasta, talvista tietä. Yhtäkkiä vastaantuleva nuoren naisen auto suistui päin perheen autoa. Juuri kortin saanut nuori nainen ja hänen poikaystävänsä menehtyivät. Viisihenkisen perheen äiti selvisi naarmuilla. Isä ja kaksi isoveljeä kuolivat. Kolmevuotias pikkusisko, Niina Inberg, loukkaantui vakavasti.

Nyt Inberg pulppuaa iloista puhetta. Mistään ei huomaa, että hän on ollut elämästään 24 vuotta pyörätuolissa neliraajahalvaantuneena.

– Olin niin pieni onnettomuuden aikaan, että olen kasvanut tähän, hän kertoo MTV Uutisille.

Pikku-Niina vietti sairaalassa pitkän tovin ensin vuodepotilaana ja sitten vähitellen kuntoutuen. Kädet alkoivat onneksi liikkua ja käsikirurgi sai palautettua sormien toimintaa. Onneksi, sillä piirtämisestä tuli yksi keinoista selviytyä.

Piirtäminen oli niin rakas harrastus, että Inberg hakeutui lukion jälkeen opiskelemaan graafista suunnittelua, ”jotain vähän vapaampaa kuin lukio”. Pian kuitenkin mieli haikaili erilaisen työn pariin. Ja niin kutsuivat sosionomiopinnot, jonka ansiosta Inbergillä on nyt hyvä työpaikka. Hän tekee 60-prosenttista työaikaa ja nauttii työstään Satakunnan ammattikorkeakoulun leivissä.

– Olen kiitollinen siitä, että minua on kuunneltu työpaikalla. Esimies on lähestynyt ja kysynyt, mitä minä pystyn tekemään – ja sitä kunnioitetaan.

Ei traumoja autoilusta

Inbergin täytyy saada välillä palautua. Se ei onnistuisi, jos tekisi kokoaikatyötä. Arkeen kuuluvat myös avustajien vierailu sekä säännölliset käynnit fysioterapiassa. Avustajat käyvät häneen luonaan iltaisin; avustavat suihkussa, siivouksessa sekä isompien ruokaostosten kantamisessa. Molemmat avustajat ovat Inbergille myös tärkeitä ystäviä, toisen kanssa on tehty yhdessä jopa unohtumattomia ulkomaanmatkoja. 

Vaikka voisi kuvitella, että onnettomuudesta jäisi pelkoja autoilua kohtaan, Inbergin kohdalla näin ei ole. Hän rakastaa autoilua. 

– Siinä tunnen vapautta. Olen jotenkin samalla viivalla kaikkien ”terveiden” kanssa, Inberg sanoo ja naurahtaa.

Terveiden kanssa samalla viivalla. Sen kanssa nainen on joutunut elämänsä aikana käymään vaikeimmat kamppailut. Ei sen, että joku odottaisi häneltä samaa kuin muilta, vaan että hän itse on vaatinut itseltään liikoja.

Minun on pystyttävä ihan kaikkeen, mihin muutkin, ajatteli 20-vuotias Inberg. Suoritti ja suoritti, sairastui syömishäiriöön. Parantuminen vie aikaa, sairaus seurannee jollain tavoin läpi elämän.

– Äiti sanoi silloin, että jos et itse tee tuolle (syömishäiriölle) jotain, niin hän tekee. Olen puhunut asiasta paljon, ja se on auttanut. 

Inberg kokee tärkeäksi puhua avoimesti kaikesta, myös syömishäiriöstään. Jos hän sillä tavoin auttaisi edes yhtä ihmistä.

"Äitini on selviytyjä"

Lapsena Inbergillä oli paljon ystäviä. Hän muistelee erityisellä lämmöllä samanikäisiä serkkujaan, joista oli paljon seuraa. Suurimmat kiitoset lähtevät kuitenkin äidille. Leijonaemolle, joka ei antanut vamman määrittää tytärtään.

– Hän vaati minulta samoja asioita kuin muiltakin, ja antoi minun myös opiskella ja harrastaa mitä halusin. Eikä myöskään suojellut liikaa, ehkä siksi minusta tulikin näin itsenäinen.

Äitiä Inberg kutsuu vahvaksi selviytyjäksi, joka ei jää kiinni menneeseen. Äiti menetti kolarissa miehensä ja kaksi poikaansa, mutta selvisi. Äiti ja pieni Niina muuttivat parin vuoden kuluttua äidin uuden miehen kotiin, ja siellä syntyi pikkuveli.

Tatu ry tarjoaa tukea, neuvoa ja toiminta

TATU ry on tapaturmaisesti tai potilasvahingon seurauksena loukkaantuneiden, vammautuneiden tai pitkäaikaissairaiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä valtakunnallinen tukiyhdistys.

TATUn työntekijät tavoitat sähköpostilla: info@tatury.fi, puhelimella 040 588 2233 tai internetissä www.tatury.fi. Paljon muitakin palveluita, muun muassa tukichat: www.tukinet.net.

– On ollut elämäni hienoimpia juttuja, että sain kuitenkin sisaruksen. Olen aina tykännyt, että on porukkaa, etten ole ainoa lapsi.

Haaveilee matkoista ja parisuhteesta

Juuri äidin kanssa Inberg hakeutui mukaan Tapaturmaisesti loukkaantuneiden lasten ja nuorten tukiyhdistyksen (Tatu ry) toimintaan yli 15 vuotta sitten. Toiminta tempaisi Inbergin mukaansa, ja yhä edelleen hän pitää yhteyttä siellä tutustumiinsa ystäviin.

– Heidän kanssaan on vapauttavaa. Ei tarvitse koskaan selittää asioita, he ymmärtävät, vaikken sanoisikaan mitään, nykyään itse Tatun riveissä nuorille ja lapsille vertaistukea antava Inberg kehuu.

Uskoa, toivoa, rohkeutta, unelmia. Niitä hän peräänkuuluttaa. Eikä niitä saa pysäyttää edes joutuminen pyörätuoliin.

Juuri nyt Inberg haaveilee uudesta reissusta avustajansa kanssa. Ja siitä, mistä varmasti jokainen kolmenkympin kieppeillä oleva: tasaisesta parisuhteesta, onnesta arjessa.

Vertaistuki on auttanut Inbergiä suunnattomasti. Se oli korvaamatonta varsinkin silloin, kun yläasteella häntä kiusattiin; ei paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että sen muistaa. Kunnes hän rohkaistui ja oppi sanomaan vastaan. Sitten niitä ystäviäkin taas löytyi. Vertaistukea hän haluaa myös välittää nyt samassa tilanteessa oleville:

– Vaikka tuntuisi, että on käynyt tosi pahasti, että elämä on muuttunut kokonaan etkä pystyisi tehdä enää asioita, mitä ennen, älä koskaan luovu toivosta. Katso eteenpäin ja tee asioita, joista oikeasti tykkäät. Usko siihen, että elämä voi olla tosi hyvää. Yhdessä muiden kanssa, kenenkään ei tarvitse selviytyä yksin. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.