Mainos

Niinistö: Autoveroon ei suurta remonttia

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) ei lupaa autoverotukseen välttämättä mitään muutoksia. Niinistön mukaan autoverotukselle ei tapahdu mitään ennen kuin EY-tuomioistuin on käsitellyt Suomea koskevan ennakkoratkaisupyynnön. Niinistö ennakoi, että oikeuden päätös ei välttämättä edellytä valtiolta toimenpiteitä.

-Joudumme odottamaan EY:n tuomioistuimen päätöstä. Kaikki muut operaatiot tässä vaiheessa olisivat aika erikoislaatuisia. On täysin mahdollista, että sieltä ei tule mitään kovin radikaalia, Niinistö arvioi.

Niinistö sanoi Luxemburgissa suomalaisille toimittajille, että hän kuitenkin toivoo ennakkoratkaisun tulevan mahdollisimman pian.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa on käsiteltävänä suomalaisen Antti Siilinin tapaus, josta odotetaan ratkaisua todennäköisesti syksyllä.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.