Mainos

Niinistö Fennovoima-kuvioista: "Näyttää aika keplottelulta"

Kotimaisen omistajaosuuden kanssa kamppaillut Fennovoiman ydinvoimahanke jatkuu.

Tänään rakennusliike SRV ja energiayhtiö Fortum ilmoittivat lähtevänsä ydinvoimahankkeeseen mukaan. Kun teräsyhtiö Outokumpu kertoi vielä kasvattavansa omistusosuuttaan, on EU- tai Eta-maiden omistus Fennovoiman mukaan 65,1 prosenttia. Suomen hallitus katsoi kotimaisuusehdon täyttyneen.  

Suurin yllätys oli Fortumin osallistuminen huolimatta siitä, ettei se ole päässyt ratkaisuun Venäjän vesivoimayhtiöneuvotteluissa. Vielä aiemmin Fortum oli linkittänyt osallistumisensa neuvottelutulokseen. 

Elinkeinoministeri Olli Rehn kiistää epäilyt, että valtio olisi painostanut Fortumia. Rehn sanoi hallituksen keskustelleen kolmen yhtiön kanssa, mutta hänen mukaansa ne ovat tehneet itsenäiset ratkaisut.

Rehn myös kielsi, että hanke aiheuttaisi Suomelle poliittisia ongelmia Venäjää vastaan suunnattujen pakotteiden vuoksi. Venäläisen Rosatomin suomalainen tytäryhtiö omistaa Fennovoimasta 34 prosenttia.  

Kroatialainen Migrit Solarna Energija ei ole enää omistajien joukossa.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kritisoi Fennovoima-kuvioita MTV Uutisille. Hänen mielestään tilanne ei herätä luottamusta.

-Tämä näyttää aika keplottelulta. Hallitus antoi lisäaikaa vastoin eduskunnan antamaa periaatepäätöstä yli kesäkuun täydentää omistajapohjaa ja tavallaan palkitsi Fennovoman siitä, että he kikkailivat kroatialaisella bulvaanilla lisäaikaa, kommentoi Niinistö

Niinistön mukaan herää myös kysymys, että Miksi Fortum pörssiyhtiönä osallistuu hankkeeseen vaikka se ei saanut Venäjällä vesivoimakauppoja.

- Miksi Rehnn edisti hanketta Moskovassa, vaikka sanoi että valtio ei ole tähän vaikuttanut, kyseenalaistaa Niinistö.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.