Mainos

Niinistö haluaa selvyyttä SP:n tehtävistä

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö haluaa edelleen ennen ratkaisuaan Suomen Pankin suhteen selvyyttä siihen, millaisia tehtäviä johtokunnassa olisi hänelle tarjolla.

Niinistö palasi tänään viikon kestäneeltä matkalta Kiinasta, missä hän vieraili Euroopan porvaripuolueiden kattojärjestön EDU:n puheenjohtajan ominaisuudessa.

Suomen Pankin johtokunnan tehtävänjaosta päättää johtokunta itse, mutta Niinistö ei halua antaa periksi sille, ettei tehtävänkuvaa voi etukäteen tietää.

Niinistön mukaan liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinosen lähtö hallituksesta ei vaikuta mitenkään hänen ratkaisuunsa ja sen aikatauluun. Niinistö on luvannut ilmoittaa aikeistaan Suomen Pankin suhteen viimeistään torstaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.