Mainos

Niinistö kaipaa aktiivisempaa Venäjä-politiikkaa

Niinistön mukaan yhteistyö Venäjän kanssa on EU:lle elintärkeää. Niinistö korostaa myös Suomen ja itänaapurin kahdenvälisten suhteiden merkitystä.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) toivoo Suomen ottavan nykyistä näkyvämmän roolin EU:n ja Venäjän suhteiden parantamisessa.

- Näiden on löydettävä toisensa nopeasti, koska koko vanha manner näyttää nykykehityksen valossa jäävän sivustakatsojan asemaan kansainvälisessä talouskilpailussa, Niinistö sanoo sanomalehti Pohjalaisen haastattelussa.

Niinistön mukaan yhteistyö Venäjän kanssa on EU:lle elintärkeää.

- Koska maailmantalous kaksinapaistuu kovalla vauhdilla Kaakkois-Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, ainoastaan EU:n ja Venäjän strateginen liitto pitäisi Euroopan jollakin tavalla mukana talouskehityksessä.

Niinistön mukaan Suomen on kuitenkin koko ajan huolehdittava myös kahdenvälisistä suhteista itänaapuriin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.