Mainos

Niinistö mukaan eduskuntavaaleihin

Niinistön mukaantuloa on uumoiltu jo pitkään.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö asettuu Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudeltamaalta.

Suomen Kuvalehden mukaan Niinistö kertoo ehdokkuudestaan ensi viikolla pidettävässä tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Niinistön tuloa mukaan eduskuntavaaleihin on uumoiltu jo pitkään, mutta hän on toistaiseksi empinyt asian kanssa. Edellisen kerran Niinistö oli ehdolla eduskuntavaaleissa vuonna 1999.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.