Mainos

"Niinistö nolattu eduskunnan edessä, jatko erittäin vaikeaa"

Protestiksi muuttunut puhemiesvalinta voi vaarantaa myös yhteistyön hallituksessa. MTV:n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala kertoo, että keskustan ryhmästä monet äänestivät muita ehdokkaita vaikka etukäteen oli sovittu Sauli Niinistön kannattamisesta.

- Kyllähän tämä paha tilanne on kokoomuksen ryhmälle. Tietenkin myös keskusta joutuu miettimään tilannetta, koska Niinistö syyllisti myös keskustaa aika pahasti. Keskustan ryhmästäkin hyvin monet äänestivät Niinistölle epäluottamusta. Se ei oikein lupaa hallitusyhtiestyön nimissä henkiselle ilmapiirille hyvää.

Haapala muistuttaa, että tänään nähty näytelmä on todella erikoinen.

- Kyllä tämä sellainen farssi- ja sirkuspäivä on ollut että ei näitä eduskunnassa juuri ole nähty. Ei tule mieleeni, että tällaista olisi aikaisemmin tapahtunut - tuskin koko suomalaisen parlamentarismin historiassa.

Niinistö teki tuoreeltaan selväksi pettymyksensä laihaan äänimäärään. Niinistö on sanonut, ettei hän näe jatkoa mielekkäänä. Haapalan mukaan puhemiehen nimi ratkennee lähipäivinä.

- Tilanteita on tullut niin nopeasti, että kaikki miettivät mitä oikein on tapahtunut ja varmaan puhemies Sauli Niinistö miettii eniten itse. Hän totesi tiedotustilaisuudessa, että kun luottamus on näin heikkoa on jatkaminen puhemiehenä erittäin vaikeaa. Mutta hän ei sitten tietenkään ratkaissut sitä, jättäytyykö hän heti pois, koska hänen pitää olla tehtävässään nyt kun hänet on valittu. Mutta lähipäivät varmaan tulee näyttämään mitä Niinistö tekee. Joka tapauksessa huomenna hän on Tarja Halosen vieressä avaamassa valtiopäivät tälle vuodelle.

Niinistön vetäytyminen on Haapalan mukaan täysin mahdollista.

- Eduskunta ei luota Niinistöön, vaan enemmistö on antanut hänelle epäluottamuksen äänestyksessä, joka on äärimmäisen julkinen. Ja toisaalta kysymys on, luottaako Niinistö enää tämän jälkeen mahdollisuuksiinsa toimia.

- Tämä on aika kestämätön tilanne. Hänet on ikään kuin nolattu samalla eduskunnan edessä ja hänen linjansa on kyseenalaistettu eli kyllä hänen on erittäin vaikea jatkaa. Mutta se mitä tässä tulee tapahtumaan, se varmaan lähipäivinä selviää. Täällähän kuitenkin eduskunta on koolla ja asiat etenevät nopeaa tahtia.

Kuka sitten voisi olla seuraava puhemies, jos Niinistö päättää jättää tehtävän?

- Jos pitäisi nimellä heittää niin ensi sijassa katseet kohdistuvat tietenkin kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaan Pekka Raviin, joka sitten niin hupaisaa kuin onkin, tuli tuossa puhemiesäänestyksessä kakkoseksi 25 äänellä, Haapala sanoo.

Katso MTV:n politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapalan analyysi

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.