Mainos

Niinistö pohti luopumista jo joulukuussa

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) sanoo STT:lle kertoneensa kokoomuksen eduskuntaryhmän johdolle jo joulukuussa, ettei ole kovin innostunut jatkamaan puhemiehenä.

Ylen uutisten mukaan Niinistö olisi vasta viime perjantaina kertonut kokoomuksen eduskuntaryhmän johdolle, ettei hän halua jatkaa puhemiehenä. Kokoomuksen ryhmän johto sai kuitenkin taivuteltua hänet jatkamaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pekka Ravin mukaan Niinistöä ei osattu varoittaa eduskunnassa orastaneesta kapinasta. Äänimäärä, 89 ääntä, oli alhaisin, jonka eduskunnan puhemies on saanut yli kahdeksaankymmeneen vuoteen.

Niinistö sanoi STT:lle, että hän koki puhemiehen vaalin jälkeen tulleensa neuvotuksi väärään suuntaan. Hän mietti tehtävän jättämistä, mutta suostui jatkamaan eduskuntaryhmien puheenjohtajien tapaamisen jälkeen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.