Mainos

Niinistö: Veroalen ehtona menojen hillintä

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) mukaan ylimääräisten veronalennusten ehto on menojen hillintä ensi vuoden budjetissa.

Niinistö, Sauli

Niinistön mukaan Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n suositus aiottua suuremmista veronalennuksista on mahdollinen toteuttaa.

-Täytyy muistaa, että IMF:n pääsanoma on menojen hillitseminen. Ilman sitä ei kannata puhua mitään veronalennuksista. Näin myös heidän lausuntonsa edellyttää, Niinistö sanoi tänään Ylen radiouutisille.

IMF suositteli eilen, että Suomi laskisi tuloveroja ja sosiaaliturvamaksuja vielä ylimääräiset 11 miljardia markkaa vuosina 2001-2003. Tämä tulisi hallitusohjelman 10-11 miljardin markan tavoitteen lisäksi.

Niinistö toisti, että ensi vuonna pitäisi tehdä vähintään neljän miljardin markan tuloveronalennukset, jotta hallitusohjelmassa pysyttäisiin. Tahti on hallituksen ensimmäisenä vuonna ollut varovaisempi.

-Se mistä hallituksen ja hallitusryhmien pitää lähteä liikkeelle on tietysti, että menoja hillitään. Sen jälkeen jopa tämän suuruusluokan veronalennukset ovat täysin mahdollisia, jos todella kyettäisiin menoja hillitsemään. Nyt ei ole kyetty, Niinistö sanoi. Valtiovarainministerin mukaan ensi vuoden budjettiin uhkaa tulla jo nyt viiden miljardin markan menolisäykset.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.