Mainos

Niinistölle kritiikkiä: "Työpaikkakiusaamista"

Eduskunnan puhemiehen valinnassa arvioidaan tänäänSauli Niinistön (kok.) luottamusta.

Puhemiehen vaalissa odotetaan protestiääniä, sillä Niinistön otteet puhemiehenä herättävät kasvavaa närää, kertoo Yle uutiset.

Arvostelijat ovat Ylen mukaan väittäneet, että Niinistö ei puolusta eduskuntaa. Osa arvioi Niinistön kosiskelevan kansan suosiota moittimalla eduskunnan toimintaa.

Ylen haastattelema nimettömänä pysyvä kansanedustaja kuvaa Niinistön toimintaa "työpaikkakiusaamiseksi". Toinen sanoo Niinistön "huseeraavan eduskunnassa kuin joku ulkopuolinen konsultti".

Viime vuonna Niinistö sai puhemiehen vaalissa 141 ääntä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.