Mainos

Niinistön lopputyötä ei löydy vieläkään yliopistolta

Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.

Vuonna 1974 oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneen Niinistön lopputyötutkielma nousi pinnalle ensimmäisen kerran alkuvuodesta presidentinvaalikampanjan aikaan. Tuolloin useat tiedotusvälineet saivat ihmisiltä pyyntöjä selvittää, onko Niinistön opinnäytetyötä ollenkaan edes olemassa, koska sitä ei löydy yliopiston arkistoista.

Asiaa puitiin uudelleen myös eilen, kun MTV3 Uutiset selvitti kaikki Niinistöstä oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyt kantelut. Hänen toimikautensa aikana Niinistöstä on tehty yksi kantelu, joka sekin koski presidentin tutkintoa.

Turun yliopiston dekaani Jukka Mähönen Turun yliopistosta vahvistaa MTV3 Uutisille, ettei Niinistön lopputyötutkielmaa löydy vieläkään.

Hän myöntää käyneensä Niinistön kanssa keskusteluja, että yliopisto saisi kopion tutkielmasta. Niinistön oli tarkoitus toimittaa tutkielma jo ennen presidentin virkaanastujaisia, mutta sitä ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut.

– Ei sillä ole hengenhätää, kummallakin osapuolella on parempaa tekemistä. Voisin kuvitella, että tällainen voisi tapahtua silloin, jos ja kun tasavallan presidentti vierailee Turun yliopistossa. Mitään kiirettä tällä ei todellakaan ole, Mähönen sanoo.

Niinistö lupasi kopion tutkielmasta

Mähösen mukaan Niinistön lopputyöstä on tehty jo liian iso numero.

– En ymmärrä yhtään, miksi tätä vemputellaan näin paljon? Tai miksi tutkielman pitäisi ylipäänsä löytyä, jos siihen ei ole tarvetta, turhautuneen kuuloinen Mähönen kysyy.

Mähönen tarkentaa, että muun muassa Turun yliopiston arkistointisäännöt ovat muuttuneet paljon Niinistön opiskeluvuosista.

– Opiskelijoiden lopputöitä alettiin arkistoida vasta 1970-luvun loppupuolella ja siksi sitä aiemmin valmistuneiden tutkielmat, Niinistön mukaan lukien, eivät löydy tiedekunnasta tai tiedekunnan kirjastosta. Näin ollen Niinistön tutkielman ei tarvitse löytyä, eikä se myöskään täällä ole.

Niinistön opiskeluaikoina yliopiston käytäntö oli, että professori arvosteli opiskelijan tutkielman ja palautti sen takaisin.

– Siitä annettiin merkintä opintorekisteriin, josta tiedot siirrettiin matrikkelikorttiin. Matrikkelikortista näkyi tutkielman suoritus- ja hyväksymispäivä sekä arvosana. Itse tutkielmanhan opiskelija saattoi jopa hävittää suorituksen jälkeen, Mähönen sanoi.

Niinistön matrikkelikortti yliopistolta sen sijaan löytyy.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.