Mainos

Nikula: Kuntien asiakirjakopiomaksujen oltava kohtuullisia

Kuntien asiakirjajäljennöksistä perittävien maksujen tulee olla kohtuullisia, sanoo oikeuskansleri Paavo Nikula.Hänen mukaansa kunnat eivät saa periä asiakirjakopioista suurempia maksuja kuin jäljennöksen antamisesta aiheutuvat todelliset kustannukset ovat keskimäärin.

Oikeuskansleri on antanut päätöksen, jonka mukaan kunnilla on itsehallintonsa mukaisesti oikeus päättää itsenäisesti kunnallisten maksujen yleisistä perusteista ja suuruudesta. Asiakirjajäljennöksen hinta ei kuitenkaan saa ylittää sen antamisesta keskimäärin aiheutuvia kustannuksia.

Nikulan mielestä kuluja suuremmat maksut jäljennöksistä voivat vaarantaa asiakirjoja koskevan julkisuusperiaatteen toteutumisen. Nikula katsoo myös, että kunnilla tulee olla riittävät, kustannuslaskentaan nojautuvat perustelut asiakirjajäljennösten hinnoittelulle.

Helsinkiläinen mies kanteli oikeuskanslerille, koska hän piti Nokian kaupungin tapaa hinnoitella asiakirjajäljennöksiä mielivaltaisena eikä todellisiin kustannuksiin perustuvana. Mies oli pyytänyt kopiota kaavaselostuksesta Nokian kaupungin tekniseltä keskukselta. Kopion kerrottiin maksavan 50 euroa. Mies selvitti, että kopion hinta yksityisessä kopiointiliikkeessä olisi ollut noin 8-12 euroa.

Kantelussaan mies pyysi oikeuskansleria selvittämään muun muassa, oliko Nokian kaupunki heikentänyt kohtuuttomalla hinnoittelullaan ihmisten mahdollisuuksia valvoa oikeuksiaan hallintoasioissa. Nokian kaupunki muutti käsittelyn aikana jäljennöksistä perittävää taksaa kohtuullisemmaksi.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.