Mainos

Nikula: Puolustusvoimat ei rikkonut asekauppasopimusta

Suomen puolustusvoimat ei ole rikkonut Suomen ja Neuvostoliiton välistä asekauppasopimusta puolustusmateriaalin varaosahankinnoissaan, todetaan oikeuskansleri Paavo Nikulan tänään antamassa ratkaisussa. Jutussa on kyse puolustusvoimien hankinnoista kuluvan vuosikymmenen alussa.

Nikula, Paavo, oikeuskansleri

Tuolloin varaosahankintojen välittäjäksi kaavailtiin unkarilaista Landimex-yritystä. Nikula otti jutun oma-aloitteisesti tutkittavakseen, sillä tämän vuoden alussa on julkisesti epäilty sitä, ettei kauppojen tekeminen ollut sallittua Suomen ja Venäjän asekauppaa koskevan sopimuksen takia.

Sopimus oli alun perin tehty Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton hallitusten kesken. Sopimuksen katsottiin edellyttäneen, ettei hankintoja voi tehdä muualta kuin Venäjältä. Perehdyttyään sopimukseen oikeuskansleri ei havainnut siinä määräystä, jonka mukaan suomalaiset eivät voisi hankkia sopimuksen alaan kuuluvaa materiaalia muiltakin kuin sopimuksen mukaan määräytyviltä toimittajilta. Täten puolustusministeriö, pääesikunta tai puolustusvoimien materiaalilaitos eivät ole menetelleet virheellisesti.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.