Mainos

Nokia Missio viittaa kintaalla kirkkolaille

Kohupappi Markku Koiviston Nokia Missio Church on rekisteröity kirkkokunnaksi ja nyt se kerää jäsenkuntaa kampanjakiertueella.

Uuden kirkon jäseniksi hyväksytään myös muihin kirkkokuntiin ja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia.

Kirkkolaki ei kuitenkaan salli kaksoisjäsenyyttä. Lain mukaan henkilö voi olla jäsenenä vain yhdessä kirkkokunnassa tai uskonnollisessa yhdyskunnassa. Kirkkohallitus katsoo, että Koiviston kirkkoon liittyvien on erottava Evankelis-luterilaisen kirkon tai muiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenyydestä.

Koiviston mukaan kirkkolaki ei kuitenkaan velvoita missiolaisia.

- Meille kaksoisjäsenyys sopii eli jäsenemme saa olla myös luterilainen tai helluntailainen.

Koivisto itse on eronnut pappisvirasta, mutta on yhä kirkon jäsen.

- Aion pysyäkin niin kauan kuin se on mahdollista. Periaatteisiimme ei kuulu se, että lähtisimme itse pois. Jos kirkko haluaa, niin sitten se voi erottaa meidät.

Kirkkohallituksen mukaan kaksoisjäsenyyksiä ei seurata systemaattisesti. Jos asiasta tiedetään, henkilö erotetaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.