Mainos

Nokia Mission erotettu johtaja paljasti skandaalin syyn

Nokia Mission johdosta erotettu johtaja Markku Koivisto on kertonut tänään seurakunnan Missioillassa syyn potkuihinsa.

– Olen eksynyt evankeliumin tieltä. Tästä on seurannut paljon vääriä valintoja. Yksi karkeimmista on aviorikon miespuolisen kanssa, Koivisto tunnusti seurakuntansa edessä.

Pää painuksissa esiintynyt Koivisto sanoi myös luottaneensa Jumalan sijasta omaan älyynsä ja nostaneensa itseään ylöspäin. Julkisuudessa esitettyihin ahdistelusyytöksiin Koivisto ei ottanut kantaa.

Nokia Mission papit ympäröivät Koiviston puheen jälkeen ja antoivat tälle anteeksi.

Nokia Missio ilmoitti elokuun lopussa erottaneensa Koiviston kaikista hengellisistä ja hallinnollisista tehtävistä. Syyksi kerrottiin ”seksuaalisten rajojen rikkominen”.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.