Mainos

Nokia Mission Koivisto astuu yleisön eteen

Nokia Mission erotettu johtaja Markku Koivisto kertoo tilanteestaan ensi viikon sunnuntaina Tampere Areenassa.

Sairaslomalla olevan Koiviston piti astua seurakunnan eteen jo tänä sunnuntaina. Hän kuitenkin siirsi tuloaan, kertoo liikkeen Tampereen seurakunnan uusi johtaja Timo Aro-Heinilä.

– Hän ei saarnaa siellä vaan puhuu tilanteestaan.

Koiviston asiaa käsitellään jo ensi sunnuntain Missioillassa, mutta Aro-Heinilän mukaan siellä ei kerrota mitään uutta. Erottaminen otetaan esille, jotta jäsenten ei tarvitse olla pelkkien mediaotsikoiden varassa.

Liike perusteli Koiviston hyllyttämistä seksuaalisten rajojen rikkomisella. Aro-Heinilä kertoo, että muotoilu oli tarkkaan harkittu. Asiassa ei voi puhua seksisuhteista.

– Meillä on sellainen ymmärrys, että rajojen rikkominen ei liity seurakunnan toimintaan.

Erottaminen ei ole Aro-Heinilän mukaan aiheuttanut liikkeen jäsenissä varsinaista tyrmistymistä, mutta kylläkin surua ja pettymystä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.