Mainos

Nokia Siemens haastettiin oikeuteen Iran-laitteista

Iranilainen aktivisti on haastanut Nokia Siemens Networksin (NSN) oikeuteen Yhdysvalloissa.

Hän syyttää yhtiötä siitä, että se on toimittanut Iranin hallitukselle tekniikkaa, jota on käytetty toisinajattelijoiden vakoilemiseen.

Haasteen mukaan iranilainen toimittaja ja toisinajattelija Isa Saharkhiz pidätettiin, koska hänen puhelintaan oli kuunneltu laitteilla viime vuonna Iranin presidentinvaalien jälkeen.

Haaste koskee Nokia Siemensin lisäksi verkkoyhtiön omistajia Nokiaa ja Siemensiä. NSN vahvistaa saaneensa tiedon. Viestintäpäällikkö Riitta Mård sanoo, että yhtiö ei kommentoi haastetta, koska sen sisältöön ei ole vielä tutustuttu.

- Yleisesti ottaen kantamme on se, että tuomitsemme yhtiönä kaiken viestintäteknologian väärinkäytön.

Mårdin mukaan Iraniin toimitettu tekniikka oli "täysin standardien mukaista" ja vastaavia laitteita on käytössä muuallakin. Yhtiön myymä järjestelmä mahdollistaa myös tiettyjen äänipuheluiden seurannan.

Aiemmin tänä vuonna Iran-kauppoja on arvostellut iranilainen rauhannobelisti Shirin Ebadi.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.