Mainos

Nopeutettu turvapaikkapäätös riski kidutetulle pakolaiselle

Nopeutettu turvapaikkahakemusten käsittely vaarantaa kidutuksen kohteeksi kotimaassaan joutuneiden turvapaikanhakijoiden aseman, varoittavat ihmisoikeusjärjestö Amnesty, Pakolaisneuvonta ry. ja Kidutettujen kuntoutuskeskus.

-Kidutuksesta kertominen edellyttää luottamuksen syntymistä ja aikaa. Pelokkaat ja ahdistuneet ihmiset eivät kykene kertomaan tarinaansa heti, ja erityisesti alaikäisten kidutuskokemukset jäävät helposti tunnistamatta, kertoo Helsingissä toimivan Kidutettujen kuntoutuskeskuksen yksikönjohtaja Asko Ranta.

Viime vuonna liki 60 prosenttia Suomen kaikista turvapaikkapäätöksistä tehtiin nopeutetusti. Liian pitkät, jopa pariin vuoteen venyvät hakemusten käsittelyajat ovat kuitenkin nekin vahingollisia kidutetuille.

Asko Rannan mukaan pitkä odotusaika ja epätietoisuudessa eläminen johtaa kidutetun traumojen uusiutumiseen ja toimintakyvyn lamautumiseen.

-Potilaat ovat sanoneet, että epätietoisuudessa pitäminen on sekin kidutusta, Ranta kertoo.

Tänään vietetään YK:n kansainvälistä päivää kidutuksen uhrien puolesta. Amnestyn raportin mukaan kidutus on edelleen yleistä: vuonna 2002 kaikkiaan 115 maassa vankeja kidutettiin. Joukkoon lukeutuu 25 Euroopan valtiota. Kidutuksen kohteeksi joutuvat tavallisimmin köyhimpään kansanosaan kuuluvat, ja kiduttajat ovat useimmiten poliiseja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.