Mainos

Nordea rämpii veroparatiisikohussa – kadulle konttorin eteen kirjoitettiin terveiset pankille

Nordean konttori Helsingin Aleksanterinkadulla on saanut osansa niin sanotun Panama Papers -vuodon aiheuttamasta kohusta. Katuun konttorin eteen on kirjoitettu ilmeisesti katuliiduilla viesti "Veroparasiitti".

Panama-asiakirjoista paljastuneet ruotsalaispankki Nordean veroyhtiöjärjestelyt ovat aiheuttaneet suuttumusta niin Suomessa kuin Ruotsissa. Monet ovat uhanneet jättää pankin palvelut ja siirtyä toisen yhtiön asiakkaiksi.

Ylen MOT-ohjelman haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan Nordean Luxemburgin-yksikkö on perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille. Nordean viestinnästä kerrottiin, että asiakkaat ovat itse perustaneet yhtiöitä Panamaan. Poikkeustapauksissa Nordea sanoo tarjonneensa apua niin sanottujen offshore-yhtiöiden perustamisessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.