Mainos

Nuoret halukkaita kunnan luottamustoimiin

Nuorten kiinnostus kunnallispolitiikkaan näyttää olevan heräämässä. Tuoreen tutkimuksen mukaan joka viides nuori on valmis kunnallisiin luottamustoimiin.

Syksyn kunnallisvaaleissa äänestää selvityksen mukaan 43-45 prosenttia nuorista. Vain yksi kuudesta nuoresta ilmoittaa, ettei aio äänestää. Useimmiten nukkumisen syynä on sopivan ehdokkaan puuttuminen.

Tiedot ilmenevät nuorisoasiain neuvottelukunnan Nuoran, Nuorisotutkimusverkoston ja Kuntaliiton teettämästä selvityksestä.

Tutkimusta varten valittiin jokaisesta maakunnasta yksi kunta, jonka nuorille kysely lähetettiin. 15-30-vuotiaat nuoret jaettiin kahteen ryhmään, ns. tavallisiin nuoriin ja vaikuttajanuoriin. Tavallisille nuorille lähetettiin 1300 kyselykaavaketta, joista palautui 540. Vaikuttajanuorille kyselyjä lähti 340, ja palautuksia tuli 180.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.