Mainos

Nuoret suhtautuvat marihuanaan aiempaa myönteisemmin

Pojat hyväksyvät aikaisempaa yleisemmin marihuanan satunnaisen tai säännöllisen polttamisen.

Laajan kouluterveyskyselyn mukaan lukiolaisista pojista satunnaisen käytön hyväksyy lähes joka kolmas ja ammattiin opiskelevista joka neljäs. Lukiolaisten kohdalla marihuanan hyväksyvä asenne on noussut parissa vuodessa peräti kuudella prosenttiyksiköllä.

Peruskoululaisista pojista sekä lukio- ja ammattiopistoikäisistä tytöistä satunnaisen marihuanan käytön hyväksyy noin joka kuudes.

Myös asenne tupakkaa kohtaan on muuttunut sallivammaksi. Peruskoululaisista satunnaiseen tupakoimiseen suhtautuu myönteisesti lähes 65 prosenttia. Lukiolaisista tupakoimisen puolestaan hyväksyy 70 ja ammattiin opiskelevista jopa 80 prosenttia.

Suurinta kasvu on ollut peruskoululaisten poikien keskuudessa. Eroa parin vuoden takaiseen tutkimustulokseen kertyi jopa yhdeksän prosenttiyksikköä.

Vuonna 2009 tehtyyn kyselyyn osallistui yli 90 000 opiskelijaa peruskoulusta, lukiosta ja ammattiopistosta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.