Mainos

Nuoret tytöt kauneusvillitysten pyörteissä – näin paljon lysti maksaa

Ripsipidennykset, kestolakat kynsiin ja hiusväriä. Ehkä vielä säärikarvojen vahaus, kasvohoito ja jopa ruiskurusketus?

Nuoren tytön kauneudenhoidosta voi koostua äkkiä yllättävä lasku. Nuoret käyttävät erilaisia kauneudenhoitopalveluita yhä nuorempana.

– Ainakin pääkaupunkiseudulla yläasteikäisillä saattaa olla jo rakennekynnet. Kesällä vähintään joka toisella oli ripsien pidennykset, kertoo maskeeraaja-kouluttaja Iiris Virranta.

Virranta kuitenkin muistuttaa, että maakunnissa tilanne on aivan erilainen kuin pääkaupungin lähistöllä.

– Täällä vanhemmilla on enemmän rahaa ja siten nuorillakin enemmän viikkorahaa. Ja houkuttimia on kaupungissa paljon maakuntia enemmän.

Jos nuori ei tule vanhempansa kanssa kosmetologin vastaanotolle, kysyy osa kauneudenhoidon ammattilaisista huoltajan lupaa esimerkiksi ripsien laittoon.

– Kerran eräs nainen olisi halunnut ala-asteikäiselle tyttärelleen pitkät rakennekynnet. Kieltäydyin. Eihän lapsi osaa olla pitkillä kynsillä, lapsen pitää saada leikkiä, Virranta kertoo.

Aknen hoito vanhempien vastuulle!

Yksi kauneudenhoidon toimenpide on nuorille ehdottoman tärkeä. Maskeeraaja-kouluttaja Virranta perääkin vanhemmilta vastuuta nuorten ihonhoidossa.

– Kun nuori alkaa meikata, täytyisi katsoa, minkälaisilla tuotteilla hän meikkaa. Samalla meikkisienellä kun levitetään vuosi meikkiä, sieni on aina repun pohjalla, niin onhan se todella likainen. Sitten tulee aknea, jota peitellään yhä paksummalla meikillä.

Virrannan mukaan aikuisen pitäisi viedä nuori ammattilaisen hoidettavaksi – kosmetologille tai ihotautilääkärille – mikäli iho-ongelmia alkaa esiintyä.

– Nuoret eivät tajua, että kun akne on tarpeeksi syvällä, siitä jää ikuiset arvet. Ja sitten tulee huono itsetunto, kun aknea pitää peitellä meikillä.

Virrannan mukaan hänen asiakkaanaan on usein ihmisiä, joiden aknearvet ovat muodostuneet juuri murrosiässä, kun ei ole ymmärretty mennä hoitoon iho-ongelmien kanssa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.