Mainos

Nuoret vaativat mielenterveysongelmiin apua

Noin 20:lla prosentilla nuorista on selvästi tunnistettava mielenterveyden häiriö. Yleisimpiä häiriöistä ovat ahdistuneisuus, masentuneisuus sekä päihde- ja käytösongelmat.

Pääkaupunkiseudulla nuoret ovat alkaneet vaatia tehokkaampaa apua mielenterveysongelmiin.

Syksyllä perustetun Nuorten ääni -toimitusryhmän jäsenten mielestä avun tarvitsijoita on paljon, mutta hoidon saanti takkuaa eikä ongelmia aina tunnisteta. Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessorin Mauri Marttusen mukaan mielenterveysongelmat kuitataan helposti nuoruuteen liittyvänä oikkuiluna.

Stakesin tuoreen Kouluterveyskyselyn mukaan keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta potee omasta mielestään peruskoulun yläluokkalaisista keskimäärin 13 prosenttia ja lukiolaisistakin kymmenen prosenttia. Kansanterveyslaitoksen lisäksi Kuopion yliopiston professorina työskentelevän Marttusen arviot ovat vieläkin synkemmät.

- Suunnilleen 20:llä prosentilla nuorista on selvästi tunnistettava mielenterveyden häiriö. Kaikkein yleisimpiä näistä ovat ahdistuneisuus, masentuneisuus sekä päihde- ja käytösongelmat.

Nuorten ääni haluaa vaikuttaa yhteiskunnassa

Mielenterveysongelmat eivät katoa teini-iän mukana

Nuorten ääni -toimituksen yhden puheenjohtajan Aki Halosen mukaan varsinkin lievemmistä mielenterveysongelmista kärsivien on vaikea saada apua.

Marttunen arvioi, että vaikka nuorisopsykiatrian palvelut ovat 1990-luvun alusta kaksinkertaistuneet, ne eivät edelleenkään ole riittävät. Myös alueelliset erot hoidon saatavuudessa ovat suuret.

- Paradoksaalista kyllä, pienemmissä kaupungeissa apua on paremmin saatavilla kuin pääkaupunkiseudulla, jonka senkin sisällä on hurjan isoja eroja. Pienimmissä kunnissa vastaavasti ei välttämättä ole varsinaista nuorisopsykiatrian erikoisosaamista tai poliklinikalle voi olla matkaa toistasataa kilometriä, Marttunen selventää.

Halosen mielestä mielenterveysongelmia ei vieläkään tunnisteta ajoissa, eikä niihin osata tai uskalleta puuttua. Marttunen arvioi tilanteen parantuneen kymmenessä vuodessa, vaikka edelleen vain alle puolet vaikeasti masentuneista nuorista saa hoitoa.Yhtenä syynä saattaa Marttusen mukaan olla juuri ongelmien tunnistamisen vaikeus.

Nuorten ääni -toimituksen toinen apulaistuottaja Veera Lehtinen harmittelee, ettei mielenterveysongelmia juurikaan käsitellä koulussa. Hänen mielestään esimerkiksi terveystiedon tunnilla voitaisiin antaa valmiudet ongelmien kohtaamiseen. Espoossa nuorisovaltuusto puolestaan teki alkuvuodesta aloitteen pakollisesta koulupsykologilla käynnistä kaikille peruskoulun ja toisen asteen oppilaille.

- Mielenterveysongelmat ovat hyvin yleisiä nuorten terveysongelmia, eivätkä ne saa ansaitsemaansa huomiota. Nuoruus ajatellaan usein onnen auvoisena aikana eikä muisteta sitä, että nuoruus on ikä, jossa aikuisuuden keskeiset mielenterveyden häiriöt alkavat. Vakavammat mielenterveysongelmat eivät mene ohi itsestään, Marttunen painottaa.

Kova kilpailu altistaa ongelmille

Stakesin tutkimuksen mukaan masentuneisuus on lisääntynyt erityisesti tytöillä. Marttunen muistuttaa kuitenkin, että selvää tutkimustietoa diagnosoidun depression lisääntymisestä Suomessa ei ole olemassa. Näyttää kuitenkin siltä, että nykynuoriso kärsii masennuksesta useammin kuin esimerkiksi 50-luvulla syntynyt nuoriso.

Oireet ovat moninaiset syömishäiriöistä itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Jotkut viiltelevät itseään, toiset eristäytyvät yksinäisyyteen. Abiturientti Emilia Varmavuori uskoo, että masennus syntyy rooliristiriitojen ja kovan kilpailun paineessa.

- Ihmiset yrittävät niin kovasti pärjätä ja masentuvat, kun eivät voi olla kaikessa parhaita. Vanhemmat kuvittelevat, että onpa kiva, kun meidän 13-vuotias pärjää itsekseen. Oikeasti nuori kuitenkin kaipaa vanhemmilta huomiota ja kiinnostusta myös muuhun kuin koulumenestykseen. On erittäin tärkeää, että joku hyväksyy nuoren sellaisena kuin hän on, ilman mitään näyttöjä ja arvosanoja, Varmavuori painottaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.