Mainos

Nuori järvenpääläismies tuomittiin taposta – 9 vuotta vankeutta

Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina vankilaan miehen, joka tappoi 22-vuotiaan tuttunsa baari-illan jatkoilla.

Henkirikos tapahtui uhrin kotona Järvenpään keskustan tuntumassa helmikuussa.

Tuomion mukaan miehet olivat ensin riidelleet ja sitten tapelleet. Tappelussa alakynteen jäänyt uhri haki keittiöstä veitsen, jolla toinen mies surmasi hänet hetkeä myöhemmin. 

Tony Göran Ranck, 25, tuomittiin taposta 9 vuoden vankeuteen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan noin 30 000 euroa korvauksia uhrin läheisille.

Oikeus ei pitänyt tekoa hätävarjeluna, koska Ranck oli jo saanut veitsen väännettyä pois hyökkääjän kädestä. Oikeus painotti sitä, että Ranck olisi voinut myös vetäytyä tilanteesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.