Mainos

Nuori nainen kuoli junan alle Hyvinkäällä: Järkyttävä kuva leviää koululaisten kännyköissä

Hyvinkään sivistystoimi on varoittanut Hyvinkäällä koulua käyvien lasten ja nuorten vanhempia sosiaalisessa mediassa leviävästä järkyttävästä kuvasta.

Tieto kuvasta kulki Hyvinkään sivistystoimen johtajalta vanhemmille niin sanotulla Wilma-viestillä:

"Sain juuri puhelinsoiton ja minulle kerrottiin, että tänään päivällä junan alle jääneestä ihmisestä olisi otettu järkyttävä kuva ja kuva leviää sosiaalisesssa mediassa hyvinkääläisillä lapsilla ja nuorilla."

Sivistystoimen johtajan Pentti Halosen tietojen mukaan somessa kiertävä kuva on aito, eli se olisi otettu turmapaikalla Hyvinkään rautatieaseman pohjoispuolella iltapäivällä.

Oppilaiden vanhemmille lähtenyt Wilma-viesti:

Hei,

Sain juuri puhelinsoiton ja minulle kerrottiin, että tänään päivällä junan alle jääneestä ihmisestä olisi otettu järkyttävä kuva ja kuva leviää sosiaalisesssa mediassa hyvinkääläisillä lapsilla ja nuorilla. Mikäli asia pitää paikkansa, on hyvä ottaa asia puheeksi kotona ja estää kuvan edelleen levittäminen. Asiasta on oltu myös poliisiin yhteydessä.

Koulut ja oppilaitokset hoitavat asiaa huomenna normaalin koulupäivän yhteydessä.

Mahdollista keskusteluapua annetaan jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa tarpeen mukaan.

Pentti Halonen,

sivistystoimen johtaja 

Tällä hetkellä Halosen käsitys asiasta on se, että kuva on alunperin otettu melko kaukaa ja lähetetty kuvan ottaneen henkilön verrattain pieneen kaveriketjuun. Myöhemmin kuva on kuitenkin alkanut levitä laajemmalle ja sitä on rajattu tiiviimmäksi.

– Tuntuu, ettei kuvan ottaja ole lainkaan tajunnut, mitä on tekemässä. Vaikka kyseessä olisi minkälainen kaveriketju, kuvat eivät niissä pysy. Tämä on varoittava esimerkki siitä, miten homma voi karata käsistä, Halonen sanoo.

Kuvan lähettäjästä ei vielä varmuutta

Sivistystoimi on ilmoittanut asiasta poliisille ja toimittanut sille kaikki tietonsa asiasta. Kuvan ottajaksi ja lähettäjäksi epäillään nuorta henkilöä, mutta hänen tarkkaa ikäänsä tai sukupuoltaan ei haluta kommentoida. 

Kouluissa asia otetaan tänään esille lasten ja nuorten kanssa, mutta Halonen toivoo, että keskustelua on syntynyt eilisen Wilma-viestin tiimoilta jo kotona. Viestissä vanhempia kehotettiin myös omalta osaltaan estämään kuvan leviäminen.

– Nuorille pitää takoa päähän ohjeita somen käyttöön sekä koulussa että kotona. Lapsille ja nuorille pitäisi olla itsestään selvää, ettei kuolleita ihmisiä kuvata, Halonen sanoo.

Juttua päivitetty 12.4. kello 10.12. Kuvan ensimmäiseksi lähettäjäksi epäillyn henkilöllisyys on selvinnyt.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.