Mainos

Nuori nainen loukkaantunut vakavasti mönkijäturmassa – juhannuksen mönkijäturmissa kuollut kaksi ihmistä

Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla on tapahtunut viime yönä vakava mönkijäturma.

Hätäkeskukseen noin kello viideltä tehdyn ilmoituksen mukaan Ylivieskan Kiviojan tiellä oli tapahtunut mönkijän ulosajo.

Poliisin mentyä tapahtumapaikalle selvisi, että Ylivieskan suunnasta Kiviojantietä pitkin tullut mönkijä oli ajautunut tien vasemmalle puolelle pientareelle ja siitä edelleen ojanpohjalle. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että mönkijä oli jatkanut kulkuaan pitkin ojan pohjaa, kunnes oli törmännyt tieliittymässä olleeseen ojarumpuun. Törmäyksen voimasta mönkijän kyydissä olleet kaksi ihmistä olivat lentäneet tieliittymän yli ojaan.

Toinen mönkijällä matkustaneista, ulkopaikkakuntalainen 90-luvulla syntynyt nainen, toimitettiin tajuttomana jatkohoitoon. Alustavan arvion mukaan hän sai törmäyksessä vakavat vammat.

Toisen mönkijällä matkustaneen, ulkopaikkakuntalaisen 90-luvulla syntyneen miehen, vammat eivät olleet vakavia. Hän puhalsi alkometriin 1,53 promillea. Poliisi epäilee myös tajuttomana paikalta hoitoon toimitetun olleen alkoholin vaikutuksen alaisena.

Poliisi selvittää onnettomuuteen johteita syitä sekä sitä, kumpi mönkijällä liikkeellä olleista toimi mönkijän kuljettajana. Alustavan tiedon mukaan kummallakaan mönkijällä liikkeellä olleista ei ollut päässään suojakypärää. Mönkijän epäillään olleen anastettu.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena, rattijuopumuksena ja moottorikulkuneuvon käyttövarkautena.

Mönkijäturmissa kuollut kaksi ihmistä

Uudellamaalla Vihdissä Pyölintiellä tapahtui aamuyöstä traktorimönkijän ulosajo, jossa mönkijän kyydissä ollut 14-vuotias tyttö loukkaantui vakavasti. Tyttö kuoli onnettomuudessa saamiinsa vammoihin tänään iltapäivällä Töölön sairaalassa.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan kuljettajana toiminut 17-vuotias poika oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ja ajautunut tien oikealle puolelle ojaan. Sen jälkeen mönkijä oli vielä törmännyt puhelinpylvääseen.

Poliisin tietojen mukaan traktorimönkijän kyydissä oli tapahtumahetkellä kuljettajan lisäksi 3 matkustajaa.

Aatonaattona torstaina iäkäs mies kuoli mönkijäturmassa Merijärvellä Pohjois-Pohjanmaalla.

Juhannuksen turmissa on kuollut yhteensä 11 ihmistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.