Mainos

Nuori nainen varasti legginsit pukemalla ne päällensä – vuoden aikana jo 33 omaisuusrikosta

Parikymppinen nainen asioi Jyväskylän Ahjokadulla sijaitsevassa liikkeessä hieman ennen sulkemisaikaa perjantai-iltana.

Nainen puki liikkeen sovituskopissa ylleen liikkeen leggingsit, joiden päälle hän puki omat housunsa. Nainen poistui ohi kassojen juosten ja suuntasi kohti ulko-ovea. Vartija otti naisen kiinni tuulikaapissa.

Naisella on vuoden aikana 33 aiempaa omaisuusrikosta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.