Mainos

Nuori syöpätutkija palkittiin vuoden tieteentekijänä

Nuori syöpätutkija Anchit Khanna, 32, on valittu vuoden tieteentekijäksi Suomessa.

Raadin mukaan Khanna on esimerkillinen kansainvälinen tutkija, jonka tekemillä tutkimushavainnoilla on mahdollisia kliinisiä sovellutuksia tulevaisuuden syöpähoitoina.

Khanna on ensimmäinen Suomessa väitöskirjaansa tekevä tutkija, joka on saanut jo aiemmin useita arvostettuja palkintoja syöpätutkimuksesta. Hän väittelee lääketieteen tohtoriksi tammikuussa 2012.

Khannan tutkimusaiheena on selvittää hiljattain löydetyn CIP2A-syöpägeenin toimintamekanismeja ja kliinistä merkitystä.

Khanna on suorittanut lääkärin tutkinnon Intian Punessa ja erikoistunut lääketieteen genetiikkaan ja onkologiaan Glasgown yliopistossa. Tällä hetkellä hän työskentelee Tampereen yliopiston Biolääketieteellisen teknologian instituutissa.

Tieteentekijöiden liitto valitsee vuoden tieteentekijän kerran vuodessa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.