Mainos

Nuoriso panostaisi terveydenhuoltoon, vanhuksiin ja lapsiperheisiin

Nuorison mielestä säästöjä ei pitäisi kohdistaa ainakaan terveydenhuoltoon, vanhustenhuoltoon eikä lapsiperheiden tukiin. Mieluiten nuoret kohdistaisivat leikkaukset kulttuuripalveluihin.

Enemmistö nuorista arvioi nuorison äänetsyaktiivisuuden lisääntyvän, jos äänestäminen onnistuisi internetin välityksellä. Tällaisia tietoja kertoo tuore nuorisobarometri, joka perustuu 1800 nuoren haastatteluun.

Nuorisobarometrin mukaan nuoret eivät säästäisi ainakaan terveydenhuollosta, vanhusten huollosta eikä lapsiperheiden tuesta. Listan toisessa päässä ovat kulttuuripalvelut, joihin suurin osa nuorista kohdistaisi leikkaukset.

-Tässä on tärkeää huomata se, että nuoret ei pidä tärkeimpinä asioina niinkää niitä itselleen läheisimpiä asioita vaan ovat solidaarisia vanhempia ikäluokkia kohtaan, pääsihteeri Jaana Leppäkorpi Nuorisoasiain neuvottelukunnasta kertoo.

Äänestämistä nuoret tuntuvat pitävän tärkeänä. Vajaa 60 prosenttia alle 24-vuotiaista aikoo äänestää eduskuntavaaleissa. Vanhemmassa ikäryhmässä äänestysinto on vielä suurempi. Noin kolmasosa pitää äänestämistä mahdollisena ja kuusi prosenttia ei aio äänestää.

Nuoret arvioivat, että äänestysinto kasvaisi, jos äänensä voisi antaa internetin välityksellä. Tällä kannalla oli peräti kolme neljästä haastatellusta.

(Seitsemän uutiset 02.10.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.