Mainos

Nuorisosäätiön vaalipuuhat poliisin tutkittavaksi

Nuorille vuokra-asuntoja rakentavan ja tarjoavan Nuorisosäätiön vaalitukien selvittely siirtyy poliisille.

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) jätti tänään keskusrikospoliisille tutkintapyynnön Nuorisosäätiön osallistumisesta vaalityöhön. Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö ja vasemmistonuorten Hebe-säätiö selviävät moitteilla. Marraskuussa nuhteita annettiin jo seitsemälle säätiölle.

PRH:n mielestä Nuorisosäätiön säännöt eivät salli poliittisen toiminnan tukemista, ja säätiön hallitus on laiminlyönyt velvollisuutensa säätiön asiamiehen toiminnan valvonnassa.

Asiasta jätetään tutkintapyyntö, koska Patentti- ja rekisterihallituksella ei ole keinoja selvittää, missä määrin säätiön hallinnon toiminta on aiheuttanut vahinkoa säätiölle, ja täyttääkö todettu valvonnan laiminlyönti rikoksen tunnusmerkit.

PRH:n selvityksestä ilmenee, että Nuorisosäätiö on vuosina 2005-2009 hankkinut vaaleissa mukana olleiden henkilöiden tukiyhdistyksiltä 29 taulua noin 32 000 eurolla. Säätiön puheenjohtajalta Antti Kaikkoselta (kesk.) säätiö on hankkinut yhden taulun 650 eurolla marraskuussa 2008. Kaikkonen oli ehdolla samana syksynä kunnallis- ja seuraavana kesänä eurovaaleissa.

Säätiö on myös tukenut Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa ja Jukka Vihriälän (kesk.) ja Kaikkosen eduskuntavaalikampanjoita ja ostanut seminaaripaikkoja keskustan järjestämiin talous- ja yhteiskuntapoliittisiin seminaareihin.

Säätiön asiamies on tehnyt kaikki hankintapäätökset itse, eikä hallituksen pöytäkirjoista löydy asiamiehelle annettuja ohjeita vaalirahoitukseen osallistumisesta. Säätiöllä ei ole ollut edes talous- tai johtosääntöä. PRH edellyttää nyt, että sellainen otetaan käyttöön.

Kaikkonen yllättyi

Nuorisosäätiön hallituksen entinen pitkäaikainen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen oli yllättynyt tutkintapyynnöstä. Kaikkosen mukaan lakia ei ainakaan tietoisesti ole rikottu. Myös säätiön asiamies on hänen mukaansa toiminut oman harkintavaltansa piirissä.

- En halua tarkemmin kommentoida, millaista ohjeistusta asiamies on saanut. Yksityiskohtia käydään sitten viranomaisten kanssa läpi, Kaikkonen sanoi.

Kaikkonen oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 2003-2009. Hänestä PRH:n tulkinta siitä, että vaalituen antaminen ei olisi mahdollista, on aika tiukka.

- Oma käsitykseni on, että vaalituki mahtuu säätiön toiminnan piiriin.

Nuorisosäätiön toimitusjohtajan ja asiamiehen Seppo Pyykkösen mukaan hallituksessa on käyty periaatteellinen keskustelu siitä, että säätiö voi tukea vaaleissa "säätiötä lähellä olevia tahoja". Myös hän ihmettelee PRH:n tiukkaa tulkintaa asiasta ja pitää asiamiehen tehtäviä, toimenkuvaa ja vastuita selvinä, toisin kuin PRH.

Pyykkönen on ollut toimitusjohtajana elokuusta 2007. Hänen edeltäjänsä oli Jorma Heikkinen.

Myös Maaseudun Kukkasrahaston Vanhasen presidentinvaalikampanjaan myöntämä 50 000 euroa avustus on ollut sääntöjen vastainen. PRH:n mukaan nuhteet kuitenkin riittivät, koska tuen loppukäyttäjinä olivat keskustanuoret, joiden avustaminen oli sääntöjen mukaan mahdollista.

Hebe-säätiön varoja ei ole ohjattu vaalirahoitukseen, vaan poliittisen nuorisotoiminnan tukemiseen. Avustuksia ei PRH:n mukaan kuitenkaan pitäisi jakaa yleisavustuksina.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.